Kiusa se on pienikin kiusa.

Hähhä, kahvisieppo on palannut toimistolle ja itse olen tauolla tuon katalan myrkyn ryystämisestä, joten sen keittely ottaa aivoon vielä enemmän kun itse juon sen kupin päivässä jos sitäkään ja jonnekin se taas katoaa sieltä pannusta.
Minulla nyt sattuu olemaan aika mitätön toleranssi tasa-arvon suhteen. Ei ole miesten töitä ja naisten töitä, on melko pitkälti vain asennevammoja.
Tosiaan kahvisieppohan ei ole kollegani vaan toisen lafkan kesätyöntekijä ja nämä ovat alivuokralaisina omalle työnantajalleni. Solidaarisuutta toki on ainakin heidän suuntaansa eli ne sumpit voidaan keittää heidänkin vieraillensa tarpeen vaatiessa ja muutenkin olla avuksi tarpeen vaatiessa. Itse kuitenkin näkisin tilanteen muuttuneen edes jossain määrin sillä hetkellä, kun kahvisieppo astui taloon. Kahvisieppo kun on täällä kesätyöntekijän tittelillä eikä mikään puolen vuosisadan ikäinen asiantuntija joka olisi korkeammassa asemassa kuin minä.
Se käpy meni täällä sieraimeen tällä kertaa siitä ilosta, että minua pyydettiin hoitamaan heidän vierasryhmänsä kahvitus ja muu nesteytys ja samalla olemaan kai ovivahti yms.
En tiedä, mikä kahvisiepon tarkka työnkuva on mutta tuskin se mitään ydinfuusioita siellä suljetun ovensa takana kehittelee. Ja tosiaan suullinen sopimus on myös siitä, että hänen kuuluisi avittaa meitä tarpeen tullen (mitä tuskin ikinä tapahtuu).
Ylpeä ja vittumainen kun olen, en nyt vaan kyennyt nielemään sitä, että minun pitäisi olla piikana ja kahvinkeittäjänä heille ja aika selkeästi siitä syystä että olen nainen ja se on kai naisten homma...Joo ei käy.

Harmi vain että juuri silloin kun täällä pitäisi olla vahtimassa, minun pitääkin olla toisaalla kuuntelemassa tärkeitä ihmisiä. Siinäpä sitten sedän(kahvisiepon esimies) leuka loksahti kun hänelle kerrottiin että ei täällä ole kukaan paikalla silloin että se on nyt kuule oman kesäpoikasi tehtävä keittää sumpit ja olla ovimikkona. Niin, ei varmaan ukolle tullut mieleenkään moinen ajatus kun eihän miehiä(poikia) voi moisia pyytää tekemään. Itse en ole heidän palveluksessaan joten mikähän hemmetin ongelma tässä on?

V*****a moinen asenne joka elää ja voi hyvin vielä tälläkin vuosituhannella. Kollegani yritti toppuutella että näin se useimmiten menee. Kai se menee jos kukaan ei koskaan asetu poikkiteloin? Ei haittaa vaikka aiheuttaisin pahennusta mutta jos samalla saan aikaiseksi edes jotain mietteitä seniilien päässä niin vastarannan kiiskeily on ollut sen arvoista.
Setähän on sama setä, josta en varmaan täällä kertonut mutta joka silloin, kun harkkariaikani oli loppumassa, päätti lähestyä minua sähköpostitse (hyvin kostean lounaan jälkeen hajusta päätellen) ja pyysi lähtemään kanssaan keskellä päivää naapuripubiin drinkille kahden kesken kun on tapana ollut ne mukavat sihteeriköt viedä yleensä lounaalle komennuksen päättyessä. Kieltäydyin kunniasta kiireisiin vedoten. Ja kahvisieppo sai kesäduuninsa kaiketi siksi, että iskä on iso pomo isossa lafkassa, isi hoiti.
Kaiken tämän jälkeen on vaikea olla mieliksi moiselle apinalaumalle.

On ne sedät sellasia vekkuleita.

Kahvinkeitto ja ne suuret tunteet

Oon varmaan taas tosi pikkumainen ja turhasta ärsyyntyvä mutta kyllä alkaa taas ottamaan aivoon tämä miesten kahvinkeittotaidottomuus ja yleinen urpous. Armas toisen lafkan kesä-äpärä on hyvin tietoinen siitä, missä ne kahvit ja suodatinpussit sijaitsevat, varmasti on kahvia keittänyt ennenkin kun sitä noin pannukaupalla täällä naamariinsa kaataa.
Periaate on, että ensimmäinen toimistolle saapuva keittää kahvin. Kahvia mahtuu pannuun sen kymmenisen kupillista. Tyyppi on ollut täällä jo parina aamuna ensimmäinen mutta kahvia ei kyllä ole näkynyt. Noh, minäpä sitten keitän. Pannullisesta kahvia ei ole parin tunnin päästä enää jäljellä kuin se pohjalle ah niin vittumaisesti jätetty liru, ja itse ehdin sen yhden kupin juomaan tuosta erästä. Ja omia päätelmiä syyllisestä vahvistaa se huomio, että maitoa on alkanut kulumaan noin pullo päivässä kesä-äpärän saapumisen jälkeen. Tähän mennessä minä olen ollut ainoa maitokahvin juoja.

Keitän lisää kahvia. Siinä vaiheessa kun muistan sitä keittäneeni ja lähden hakureissulle keittiöön, on pannusta taas ehtinyt huveta noin puolet. Siis kuinka paljon se sitä kahvia ryystää?!?!?!?
Yleensä en toisten kahvinkulutusta kyttää mutta jos tuo äpärä kuvittelee voivansa tuollaisia määriä sitä juoda tarvitsematta itse ikinä keittohommaan osallistua, alkaa taas raivoapina nostaa äänekästä päätään. KAHVINKEITTO EI KUULU MUN TYÖTEHTÄVIIN!!!

Ja sen lisäksi että se juo kaikki kahvit, se on juonut päälle vielä kaikki kokiksetkin. V***n vapaamatkustaja. Äsken luulen kuulleeni taunon etsivän lisää limpparia kaapista kun limutonttu ei sitä enää mystisesti ollutkaan tuonut jääkaappiin. Ei voi tuoda KUN SÄ JOIT JO NE KAIKKI.
Kai se kuvittelee, että sitä on ihan okei vetää joka päivä monta tölkkiä kun sitä ilmaseks on täällä tarjolla.

Moinen minä-ajattelu vaan saa allekirjoittaneen näkemään punasta hyvin helpolla. Ei siinä mitään, kyllä mä voin kahvia keittää kun se loppuu mutta siinä vaiheessa ei enää huvita kun jatkuvasti saa olla uutta pannua laittamassa ja yhden ihmisen takia joka ei näe itseään tämän kahviasian koskevan.
Sain jo ehdotuksen vanhasta kunnon laksatiivitempusta, laitoin korvan taakse.

Vuoden ensimmäinen positiivinen postaus :D

Niitä elämän pieniä kivoja juttuja, pullakahveiltiin kokoomusporkkanan kanssa eilen parvekkeella ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella. Eikä tullut edes kauhean kylmä! Kevät tulee kevät tulee :)

Elämän pieniä asioita...

jotka saavat apinanraivon puskemaan ulos:

1. Kahvinkeittimen pohjalle jätetty, juuri pohjan peittävä liru, josta ei todellakaan saa enää kupillista mutta ei silti vaivauduta 1) kaataamaan sitä loppua pois 2) sammuttamaan sitä keitintä, jolloin seurauksena on mukava palaneen kahvin käry ja savu joka nousee ilman kahvia jääneen korvista.

2. Jääkaapissa on litran pullo kuplaista mineraalivettä. Tarjolla olisi myös ihan naturellia lähdevettä. Joku kuitenkin valitsee hiilihappoisen veden, mutta on sitä mieltä, että sitä eivät toiset ansaitse, vaan korkkaa iskemättömän pullon, ottaa siitä lasillisen, ja heittää pullon takaisin kaappiin korkki puoliksi auki. No bubbles. No fun.

3. Italialaisen ruuan intoilijana ihmisryhmä nimeltään 'pastaraiskarit' saavat aina tuskanhien helmeilemään pastanatsin otsalla. Hempeät kutsumanimet kuvastavat hyvin asian ja tilanteen vakavuutta. Pastanatsi on se henkilö, jonka mielestä italialaisen ruuan valmistamiseen tulee suhtautua vakavuudella ja arvostuksella ja tietyt säännöt korvan takana pitäen. EI NIITÄ SÄÄNTÖJÄ OLE HUVIKSEEN KEKSITTY. Pastaraiskaaja on taas sellainen tapaus, jonka mielestä pastan valmistaminen ei ole ihan niin justiinsa. Nämä kaksi kun laitetaan samaan tilaan ja väliin pastakattila, on usein seurauksena kovaa huutoa ja ahdistusta.
Pastanatsin saa helpoiten kiljumaan laittamalla pastan "kypsymään" veteen joka ei edes kiehu. Astetta raaempi versio on laittaa pastat kylmään veteen seisomaan ja odottamaan kuumenemista. Spaghettia keitettäessä pastanatsi näkee varmasti punaista kun puolet spaghetista on kattilassa vedessä ja toinen puoli ulkona heilumassa. Näinkö saadaan tasaisesti kypsää tavaraa? Pastaraiskari, näiden laiminlyöntien lisäksi, myös vähät välittää kypsymisajoista, kymmenen vai kolmenkymmentä minuuttia, ei ole niin justiinsa.

Pikkumaista, saattaisi joku sanoa mutta luulen, että huutomylvinnän uhreiksi joutuneet eivät silti suosittele kokeilemaan edellämainittuja temppuja pastanatsin lähettyvillä.

Kaksi ensimmäistä aiheuttavat ärsyynnystä kai siitä syystä että näin toimivat ihmiset osoittavat toimillaan täyttä välinpitämättömyyttä kanssaihmisiä kohtaan. Viimeiseen ainut järkevä selitys on kai se, että olen, Mr. Mieron hienoa termiä käyttäen, sairas sika.

Omia kokemuksia voi vapaasti jakaa, pikkumaisuus kunniaan!

Hämmentävä lauantaiaamu

Eilisen piiskavan tuulen ja jääveden kokemisen jälkeen oli hämmentävää herätä kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Nyt taivaalta tupsuttaa jotain valkoista höntylää. Ensilumi satoi Brysselissäkin, hassua että siitä vieläkin saa mukavia fiiliksiä :) Puurolautanen ja kahviämpäri tyhjäksi ja kaaosta ihmettelemään.

Tunnustuksia ja iltatoria

Muistetaan nyt kaikki että työ jota teen on palkatonta joten on ihan kohtuullista että on sitten edes joitain etuisuuksia. Ja tiettyjä etuisuuksia en tiennyt saavani eikä se edelleenkään tee MINUSTA pahaa ihmistä että työnantaja sellaisia tarjoaa pyytämättä.
Noniin. (Hankin jo kypärän kivitystä varten.)
Suunnitelmissa oli siivota tänään viikonloppua ja Pierren saapumista varten. Eilen keskiviikkona tulin sitten töistä kotiin ja vastassa odotti hämmentävä pesuaineen tuoksu, muutenkin näytti kovin erilaiselta kuin aamulla lähtiessä. Joopajoo,kävi ilmi että palkattomalla harkkarilla on siis oma siivooja :D Vähintäänkin hämmentävää että moista kai pidetään niin itsestäänselvyytenä ettei kukaan muistanut moisesta mainita. Eikä ollut vain hiukan rättiä heilauttanut vaan kaikki oli kiillotettu kahvinkeitintä myöten :P
Ja niille tiedoksi jotka nyt paheksuen alkavat ilkkumaan, eipä tuo ole rahasta kiinni Suomessakaan, niissä Helsinkiloukoissane ei kauaa puunaus kestä ja kotitalousvähennyksien jälkeen palkatusta siivoojasta jää maksettavaa n. 8€ tunti. Eli muutamalla kympillä kuussa saatte ihan oman siivoojan vaikka joka viikko.


Myönnän silti, nolottaa tällainen toiminta. Mutta en edelleenkään ole sopeutunut toimistovaatteisiin.

Illalla lähdin jakamaan tarinaa suomidelegaatiolle joka hitaasti mutta varmasti vahvistuu, pelottavaa. Châtelain-nimisellä alueella on joka keskiviikko iltatori, Marche du Châtelain,
jossa on koju toisensa jälkeen ihanuuksia, oliiviämpäreitä, leipää, piiraita, nameja, kukkia.....Alue muutenkin oli aika chicin olonen ja ihmiset myös. Onneksi edustin räyhäkantaa taas. Kärrynpyörää heitin siinä vaiheessa kun eteen tuli italiakoju, aitoja itskuja ja tarjolla kaikkia juttuja joita olen lempparimaastani kaivannut, juustoja, keksejä, pestoa ja Lavazza Rossaa. Kauheassa tärinässä ostin sitten kassillisen juttuja ja olo oli onnellinen :)) Keskiviikkotraditio on luotu.

Ensimmäinen kriisi.

Kamala totuus tästä maasta paljastui viimein. Täällä juodaan teetä!

Ihmetytti kun kahvilasta saa jotain epämäärästä litkua ja ajattelin että vika on kaiketi paikassa. Kun toisessa paikassa sai samanlaista, alkoi ahdistaa. Noh, yritin paikata tilannetta hankkimalla kotiin uuden mutteripannun kun omani jätin Suomeen kun ei enää mahtunut kyytiin. Ahdistus on sanoinkuvaamaton kun sellaista ei sitten löytynyt vaikka kauppoja tuli koluttua sen seitsemää. HALUAN KAHVIA!! Suodatinkeittimellä ei homma oikein toimi. Kokeiltu on.

Noh, ei auta kuin odottaa seikkailija-Pierren ilmoitusta että sellainen on tarttunut matkaan edes naapurimaista ja saapuu tänne viikon lopulla..Tai sitten lähden itse käymään paremmassa kahvimaassa, Ranskassa, kestäähän tästä Lilleen junalla jopa puoli tuntia!

Mietinpähän vaan että mitä nuo kaikki väsähtäneet puku-ukkelit oikeen vetävät jaksaakseen, koska kahvia se ei ainakaan ole.

Noh, kai jonain päivänä pääsen tästä katkeruudesta yli. Sinä päivänä kun saan Bialetin syliini.

Aamuhuomio: kaikkea ei tarvitse kokeilla...

...ei ainakaan hollantilaista kahvia. Järkyttävää kuraa. Tänään siis edessä mutteripannun osto.

Ja kyllä, aion käyttää nimitystä hollantilainen kaikista ja kaikesta joka ei ole ranskaa/ranskalainen. Belgialaisilla mitään identiteettiä ole.