Le super weekend

8 kuukautta Rysälää ja saamattomuutta takana ja nyt vedin yli viikonlopussa varmaan puolet 'to do'- listan suunnitelmista.

Väsymys sunnuntai-iltaa kohden oli aika massiivinen mutta fiilis on hyvä kun hetkellisesti koki elävänsä normaalia elämää. Hektisyys sopii allekirjoittaneelle (kunhan se ei ole ihan jatkuvaa).

Jos vaikka ahkeroisin ja kertoisin jokasesta vähän jotakin.

Sain aikaan seuraavaa:

- Naapurin Mirano-yökerho
SE paikka jossa lauantaisin pikkutytöt ja pojat käyvät dirty danssaamassa ja tulevat sen jälkeen oksentelemaan kotikadulleni. Uskaltauduin ihmettelemään paikkaa aikuisessa seurassa torstain after work-partyihin, jotka ovat kai suht' suosittuja Komission porukan kesken. Ainakin kauluspaitojen määrästä päätellen. Mesta on tosiaan entinen leffateatteri/teatteri eikä pöllömmän näköinen mutta siihen se hienous sitten kai jääkin. Suurta hilpeyttä aiheutti tanssilattian keskellä oleva pyörivä lattia :D Siinä on hyvä olla kuin lihatiskillä kun lattian ympärillä seisoo niljakkaan näköisiä haukkoja tarkastamassa illan tarjontaa :DD Ihan mahtavaa. Kaikkiaan olo ei ollut siis kovinkaan kotoinen moisessa kauluspaitamestassa mutta tulipahan nähtyä sekin viimein. Toista kertaa ei taida kyllä tulla.

- "Sininen metsä"
Noin 30 kilometriä Brysselistä sijaitseva yksittäinen, ainokainen metsä, jossa kasvaa silmänkantamattomiin villihyasintteja, jotka kukkiessaan huhtikuussa saavat koko lepikon loistamaan sinisenä. Oli tosi rentouttavaa päästä vaihteeksi luontoon lantustelemaan kaiken tämän betoniharmauden jälkeen.

- Kuninkaalliset kasvihuoneet
Vuoden kohokohta tavallisille kuolevaisille belgeille. Arvon kuninkaallinen korkeutensa on niin jalo, että avaa massiiviset kasvihuoneensa kaiken kansan ihmeteltäväksi aina muutamaksi viikoksi vuodessa. Etukäteen sain varoitteluja että ihmismassat olisivat infernaaliset mutta lopulta, ainakaan perjantai-iltana, ei populaa ollut hermostumiseen asti. Ehdottoman kannattava reissu, kasvihuoneiden arkkitehtuuri on upeaa art nouveauta, koristeellisia kiemuroita täynnä. Kukkia oli roikkuvista verenpisaraköynnöksistä aina jonnekin eksoottisiin tuntemattomuuksiin saakka. Kaikkialla tuoksui tosi ihanalle ja värejä oli koko paletti. On se varmaan rankkaa olla kuningatar, sateisena päivänä mennä juomaan teetä lämpöiseen kasvihuoneeseen horsmien keskelle. Kyllä, yhdellä käytävällä oli nurkkaus pöytineen ja tuoleineen, jossa arvon leidi ihan oikeasti viettää aikaansa.

- Soitinmuseo
Instrumenttimuseoon en ollut suunnitellut edes meneväni mutta päädyin mukaan jenkkivieraani toiveesta. Onneksi menin. Sisäänkäynnillä sai mukaansa kuulokkeeet. jotka toimivat hienosti infrapunasysteemillä niin että mennessäsi ihmettelemään milloin mitäkin soitinta, kuulokkeissa alkoi soimaan siihen sopivia sävelmiä! Paljon antoisampaa kun vain ihmetellä vitriineissä seisovia laitteita ja lukea kylttejä. Käynnin kruunasi pääsy rakennuksen katolla sijaitsevaan ravintolaan, jonka terassilta näkee koko kaupungin. Tuuli tosin oli jäätävä mutta kiukulla join kahvini huppu päässä ulkosalla :D

- Maurizio Cattelanin installaatio Bozarissa

Paljon närää poliittisesti epäkorrekteilla töillään aiheuttanut italialainen taiteilija, jonka oliviipuu-installaatio on ilmaiseksi näytillä Bozar-kulttuurikeskuksessa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan hiukan hämmentävä työ. Ihka oikea oliivipuu juurineen ja multineen päivineen ja that's it. Itseä henk.koht. kyllä kiinnostaisi enemmän artistin puuhun hirtetyt lapsinuket tai meteoritiin murskaama paavi.

- Royal museum of fine arts of Belgium
Belgia eikä belgialainen taide ennen tänne tuloa eivät herättäneet paljoakaan tunteita kun en kummastakaan kovinkaan perillä ollut. Nyt voin sanoa, että kumpikin on ollut hyvin positiivinen yllätys. Yksikään tuoreempi nimi artistilistasta ei ollut tuttu museoon mennessä mutta ihastus oli suurta ja joudun ehkä menemään museoon uudemmankin kerran. Eniten iski 1800-1900-lukujen tuoreempi taide, joka oli kovin erilaista kuin mihin on yleensä tottunut ja mitä on päässyt näkemään. Kantaaottavaa ja upeita värimaailmoja, jotain, mihin en kyllä Suomessa ole koskaan törmännyt. Harvemmin noin paljon onnistuu museosta innostumaan. Nauru pääsi kyllä siinä vaiheessa kun näin pienet veistokset, jotka kuvasivat känniläisten perheitä. Isi sammuneena maassa ja äiti lasten suojana. HÄMMENTÄVÄÄ. Esillä oli myös Dalia, Francis Baconia, Rubensia jnejne.

-Kirkkobileet
Ja viimeisenä se viikonlopun kohokohta. Kirkkobileet, jotka menivät ohi viime viikonloppuna seuranpuutteen takia ja joiden luulin olleen viimeiset, tekivät paluun lauantaina. Suunnitelmissa oli mennä aivan toisaalle iltaa viettämään, kunnes viidakkorumpu kertoi, että kirkkobileet olisi tiedossa vielä kerran. Sinne siis! Eli tuossa muutaman korttelin päästä kotoa on vanha käytöstä poistettu kirkko, joka muutetaan hienostohotelliksi ilmeisesti hyvinkin pian. Ennen tätä kirkko on kuitenkin otettu hyötykäyttöön ja siellä on pidetty nyt kolmet massiiviset bileet joista viimeisimpiin pääsin mukaan.
Kuvia upeasti valaistusta korkeasta kirkosta juhlivine massoineen nähtyäni odotukset olivat aika korkealla ja paikalle päästyäni totesin paikan lunastavan ne ongelmitta. Upeat valaistukset, nuorten belgialaisten taiteilijoiden töitä pitkin seiniä ja kirkossa! :D Seinämaalausten lisäksi katosta roikkui metallijättiläinen ja välikerroksessa matkalla vessaan oli hämmentävä pekonituoli jota ympäröivät pienet, karvaiset pehmoeläimet. Pekonista lähtevä haju oli hiukan kuvottava. Paikan nähtyäni oli aivan sama, kuinka paskaa musiikki tulisi olemaan kuin miljöö oli noinkin ainutkertainen. Kirkko täyttyi juhlivasta kansasta ja mieli oli yhtä korkealla kuin kesäfestareilla, joissa allekirjoittanut kokee yleensä elämänsä suurimpia onnentunteita.
Akustiikka nyt ei ollut kovinkaan kaksinen ja dj:tkin amatöörejä vaikka välillä onnistuivatkin päästämään ilmoille helmibiisejä mutta soittajien onnettomuuskaan ei haitannut hauskanpitoa. Väsymys alkoi kai painaa siinä viiden aikaan aamulla ja särkevin jaloin kotiin :)
Parhaat bileet aikoihin.

Osakiitos tästä tehokkuudesta menee tosiaan jenkkiläiselle sohvasurffaajalle, joka aktivoi urautuneen laiskamadon. Toivottavasti ilmaantuisi lisää majoitettavia niin saisi loputkin turistipakotteet hoidettua pois alta :D
Eilinen meni työpäivästä selviydyttyäni nukkuessa, mutta jos parin päivän sisään saisin näytille muutaman kuvan viikonlopun seikkailuista.

Suomi vs Belgia, molempi pahempi?

Vuoristoratapää päätti hajoilla täällä viikonloppuna ihan urakalla ja olin jo melko valmis pakkaamaan kamani ja lähtemään pois täältä etsimään oikeaa elämää...Helpommin sanottu kuin tehty, täällä ollaan edelleen.
Nojoo, jostain lattialta taas keräsin itteni ja jotenkin tässä taas sinnitellään. Eilen pääsin jopa sille tasolle, että ihmettelin, mitä oikein odotan. Elämähän on tässä ja nyt eikä se paljoa ihmeellisemmäksi muutu. Ja tämä on aiemmin sopinut hetkessä eläjälle mainiosti. Joku tässä kaupungissa vaan saa angstit jylläämään ja lukittautumaan kotiin odottamaan parempia aikoja. Luulen, että kaikella sillä suorittamisen tarpeella, joka tässä kaupungissa velloo, on osansa. Pitäisi jatkuvasti saavuttaa jotain suurta ja mahtavaa ja tehdä yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita. En ole koskaan haaveillut virkamiesurasta mutta silti tunnen alemmuudentunnetta niitä ihmisiä kohtaan, jotka nyt jo ovat pitkällä sillä matkalla. Ihmisiä, jotka jo kauan sitten ovat asettaneet tavoitteekseen päästä pyörittämään isojen koneistojen rattaita. Minä vain satuin eksymään tänne kohtalon oikusta ja halusta päästä ulkomaille.

No joo, pari kuukautta vielä ja hermoloma ja oman järjen etsiskely on kai ihan paikallaan.

Varsinaisesti ei ollut tarkoitus ruikuttaa tällä kertaa vaan ihmetellä ja paheksua ympäröivää maailmaa.
Matti Vanhanen alkaa olla ihan virallisesti aika syvältä. Kun kaikkia pitää miellyttää niin ihme, että jotku Ruususetkin hyppii silmille. Anteeksi nyt taas mutta eikö juuri pääministerin asia olisi esittää poliittisia arvoita esimerkiksi Kiinan ihmisoikeustilanteesta? En tiedä, mitä tapaamisen agendalla oli, tuskin ihmisoikeusasiat, mutta eipä tämän pitäisi pääministeriä estää kommentoimasta jos asiasta kysytään. Vähintään raukkamaista sysätä vastuu Amnestylle, joka kuitenkin vain tiettyyn pisteeseen asti voi asioihin vaikuttaa kun ne lopulliset vaikutusmahdollisuudet kuitenkin ovat maiden hallituksilla. Viis ihmisoikeuksista, pääasia että bisnekset sujuu! Pitääkö aina olla niin saatanan solidaarinen ja myötäillä joka suuntaan??
Kyllä typerämpikin tietää, millainen tilanne Kiinassa vallitsee joten olisiko se niin vaikeaa todeta että, joo, on siellä ongelmia? Ilmeisesti kun näin lammasmaisesti ollaan täysin ottamatta kantaa. Ja mikähän sitä Kiinaa sitten painostaa tarttumaan epäkohtiin jos moista suvaitsevaisuutta osoitetaan hallituksen tasolta....
Kyllä riepoo.

Toinen kiukun aihe on jälleen kerran KELA, jonka kanssa on tässä tullut nyt väännettyä kättä jonkin aikaa...Vieläkin odottelen päätöstä Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta...Siitä en kyllä jaksa enää jauhaa.
Itse en ole siis läheskään ainut, joka on joutunut mielivaltaisuuksien uhriksi. Uskomatonta, että moinen laitos suoraan myöntää, ettei noudata lakia, eikä kukaan tunnu tähänkään puuttuvan.
Että toisaalta, onko sillä loppujen lopuksi paljoakaan väliä, onko sen näennäisen sosiaaliturvan piirissä kun ei sieltä koskaan varmaan mitään tule ulos saamaan, oli tarve kuinka suuri tahansa.


Noniin, siinä Suomiosio. Belgian sosiaaliturvasysteemistä en paljoakaan tiedä mutta muita omituisia käytäntöjä täällä kyllä riittää. Kollegani vietti edellisyön ulkona istuen keittiöjakkaralla. Oli nimittäin aika ilmoittaa lapsukainen kouluun! Voitteko kuvitella, että tässä suht' kehittyneessä maassa ei olla keksitty toimivampaa ilmoittautumissysteemiä? Kouluissa kai on melko isoja eroja, ja rajoitetusti paikkoja kussakin, eli mikäli haluat lapsesti sinne hyvämaineiseen kouluun, on paikkaa mentävä jonottamaan edellisiltana koulun edustalle ja vietettävä yö numeroidulla penkillä taivasalla. Ilmoittautuminen alkaa klo 9 aamulla ja iltapäivään mennessä, jos olet onnekas, saat lapsesi toivottuun kouluun kirjoille.

Ja mikähän tästä koulusta tekee erityisen hyvän kollegani mielestä? Se, ettei koulussa ole maahanmuuttajien lapsia. Ei, rasistihan hän ei ole mutta ei myöskään halua lastaan samalle luokalle marokkolaisten kanssa. Mahtava esimerkki putkinäköisyydestä. Syytetään varmasti erinäisiä tahoja siitä, kuinka maahanmuuttajat eivät sopeudu yhteiskuntaan ja kuitenkin itse ollaan moista aiheuttamassa ensimmäisenä...En voi käsittää miten voi elää moisessa kuplassa jossa itsessä eikä omissa asenteissa ole mitään vikaa samalla kun lauotaan moisia. Toki ymmärrän, ettei halua lastaan luokalle, jossa on häirikkölapsia, mutta voiko nyt taas tehdä yleistystä? Tiedät yhden lapsen, jonka luokalla on kaksi huonokäytöksistä marokkolaislasta, joten voit tästä tehdä johtopäätöksen, että marokkolaislapset, yleensä maahanmuuttajalapset ovat häiriköitä, joten et halua niitä oman kullanmurusi lähistölle?
Unohdetaan se fakta, että moinen erottelu, maahanmuuttajat ja valtaväestö ensinnäkin on juuri se syy, miksi integroituminen jää kovin heikoksi. Millähän sitä sitten integroituu siellä maahanmuuttajaluokalla belgialaisiin tapoihin ja tottumuksiin? Itsellä ei ole aavistustakaan, millaista kulttuurikasvastusta kouluissa täällä on vai onko ollenkaan, mutta olettaisin, että opettajallakin koulussa on vastuu myös auttaa eritaustaisia lapsia tutustumaan toisiinsa ja selittämään. Tietämättömyyshän aiheuttaa ennakkoluuloja ja ikäviä asenteita.

Mutta kaikkiaan, turhauttavaa ja surullista kuulla muuten ihan fiksuilta ihmisiltä moisia asennevammaisuuksia ja halua erotella väestöä ja kykenemättömyyttä nähdä omien tekojensa seurauksia. Suoraa syrjintää ja rasismia. Lapsiin kun vielä pystyy asennekasvatuksella vaikuttamaan, vanhempien kohdalla alkaa olla jo melko toivotonta.

Ja kukapa haluaisi kollegojensa kanssa riidellä, olin hiljaa.

Kahvinkeitto ja ne suuret tunteet

Oon varmaan taas tosi pikkumainen ja turhasta ärsyyntyvä mutta kyllä alkaa taas ottamaan aivoon tämä miesten kahvinkeittotaidottomuus ja yleinen urpous. Armas toisen lafkan kesä-äpärä on hyvin tietoinen siitä, missä ne kahvit ja suodatinpussit sijaitsevat, varmasti on kahvia keittänyt ennenkin kun sitä noin pannukaupalla täällä naamariinsa kaataa.
Periaate on, että ensimmäinen toimistolle saapuva keittää kahvin. Kahvia mahtuu pannuun sen kymmenisen kupillista. Tyyppi on ollut täällä jo parina aamuna ensimmäinen mutta kahvia ei kyllä ole näkynyt. Noh, minäpä sitten keitän. Pannullisesta kahvia ei ole parin tunnin päästä enää jäljellä kuin se pohjalle ah niin vittumaisesti jätetty liru, ja itse ehdin sen yhden kupin juomaan tuosta erästä. Ja omia päätelmiä syyllisestä vahvistaa se huomio, että maitoa on alkanut kulumaan noin pullo päivässä kesä-äpärän saapumisen jälkeen. Tähän mennessä minä olen ollut ainoa maitokahvin juoja.

Keitän lisää kahvia. Siinä vaiheessa kun muistan sitä keittäneeni ja lähden hakureissulle keittiöön, on pannusta taas ehtinyt huveta noin puolet. Siis kuinka paljon se sitä kahvia ryystää?!?!?!?
Yleensä en toisten kahvinkulutusta kyttää mutta jos tuo äpärä kuvittelee voivansa tuollaisia määriä sitä juoda tarvitsematta itse ikinä keittohommaan osallistua, alkaa taas raivoapina nostaa äänekästä päätään. KAHVINKEITTO EI KUULU MUN TYÖTEHTÄVIIN!!!

Ja sen lisäksi että se juo kaikki kahvit, se on juonut päälle vielä kaikki kokiksetkin. V***n vapaamatkustaja. Äsken luulen kuulleeni taunon etsivän lisää limpparia kaapista kun limutonttu ei sitä enää mystisesti ollutkaan tuonut jääkaappiin. Ei voi tuoda KUN SÄ JOIT JO NE KAIKKI.
Kai se kuvittelee, että sitä on ihan okei vetää joka päivä monta tölkkiä kun sitä ilmaseks on täällä tarjolla.

Moinen minä-ajattelu vaan saa allekirjoittaneen näkemään punasta hyvin helpolla. Ei siinä mitään, kyllä mä voin kahvia keittää kun se loppuu mutta siinä vaiheessa ei enää huvita kun jatkuvasti saa olla uutta pannua laittamassa ja yhden ihmisen takia joka ei näe itseään tämän kahviasian koskevan.
Sain jo ehdotuksen vanhasta kunnon laksatiivitempusta, laitoin korvan taakse.

Hello, my name is Earl.

Ylitin eilen itseni ja ihmisvihani ja lähdin illalla joukkoon pyydettynä katsomaan ilmaista aNoo- nimisen bändin jazzkeikkaa. Paikalle ilmestyi luonnollisesti joukko maanmiehiä, olihan bändin laulaja oikein suomalainen :O Ihan mukavan kuuloista, ei turhan ryppyotsaista menoa. Laulajan ääni kuulosti hämmentävästi Emma Salokosken ja Johanna Iivananaisen hybridiltä, mikä ei sinänsä ollut yhtään paha juttu.

Sääli vaan, että tässä maassa ja kaupungissa, josta kaikki säädökset ja direktiivit ovat peräisin, laahataan pahasti jäljessä verrattuna muihin maihin. Ainakin sisätupakoinnin osalta. Keikkapaikka oli muuten kovin viihtyisä baari mutta tuskin kovin helposti tulee takaisin mentyä kun jengi veti röökiä aikamoisella hartaudella sisätiloissa. Eikä ilmastoinnista tietoakaan. Kun on jo tottunut siihen, ettei silmiä kirvele ja punoita, eivätkä hiukset ja vaatteet haise baarissa käynnin jälkeen, ei siihen halua palatakaan.

Suomalaisuus tuntui olevan taas hiukan liiankin hyvä vientivaltti. Taas kerran joku entinen vaihtari halusi puhua suomea ja Suomesta ja toinen randomtyyppi esitellä takkiaan, jonka oli ostanut Belgiasta mutta joka oli 'Made in Finland'...Ihan kivaa että ihmiset haluaa jutella mutta kun aina siitä Suomesta ja kun itsellä on jonkinlaiset syyt, miksi sieltä aina karkaa niin tuntuu kovin vaikealta olla valittamatta.
Ehkä alan käyttää jotain valekansallisuutta niin saataisiin smalltalkiin ihan uutta potkua!


Syyllisyydentunto tässä paikassa työskentelystä näemmä myös vain kasvaa kasvamistaan. Jopa siinä määrin, että sammakot loikkivat aika holtittomasti ulos suusta, ihan missä tahansa seurassa. Taas eilisten avautumisten jälkeen mietin, kuinka paljon ammun omaan nilkkaani kun en vaan osaa sensuroida omia mielipiteitäni edes silloin kun se olisi ehkä omien etujen mukaista. Se syyllisyys niiden ihmisten seurassa, jotka tekevät jotain hyvää ja toimivat omien aatteidensa mukaisesti....Tunnen joka kerta pakottavaa tarvetta pyytää anteeksi. Ainakin osaan seuraavaan huttukyselyyn vastata oikein kohtaan, jossa kysytään 'voisitko työskennellä työnantajalla, jonka arvot ovat täysin vastakkaisia kuin omasi?'.

Täällä tärkeiden ja vähemmän tärkeiden ihmisten kanssa pyöriessä olisi ehkä ihan kannattavaa muistaa, että niihin ihmisiin saattaa vielä joskus jossain törmätä, eikä kannattaisi kuitenkaan ihan totaalisesti apinoida...ainakaan täysin avoimesti mollata työnantajaansa. Itse kuitenkin pitää työminän ja normaaliminän niin täydellisen erossa toisistaan että unohtaa, etteivät kaikki välttämättä ole samanlaisia, kuten eilen sain huomata. "vihreä" tipu oli liikeellä "demaritipujen" kanssa ja kertoili, kuinka vaikeaa on, kun koko ajan joutuu valitsemaan sanansa ja miettimään, mitä on sopivaa päästää ulos suustaan ja mitä ei. Siis jopa vapaa-ajalla.

Alan myös vähitellen uskomaan luuloihini siitä, että elämä potkii päähän jatkuvasti juuri tästä samasta syystä. Olen hiljaa ja aherran täällä, vaikka koen tekeväni väärin. Luultavasti seuraava projekti liittyy vapaaehtoistyöhön, jota saadaan kaikki taas balanssiin. Ja alan tukemaan sitä UNICEFia kuten yhdelle feissarille lupasin synninpäästön saamiseksi ennen Rysälään lähtöä. Feissariksi en kyllä aio ryhtyä, voittopuolisesti rasittavaa sakkia.

Pääsiäispupuilua

Mitä ihmettä, tajusin vasta nyt, etten syönyt sitten ainuttakaan pääsiäismunaa...(sitä Mignonia ennen pääsiäistä ei lasketa) Keskitin kai kaiken tarmoni Colomban etsimiseen niin että munat unohtui. Eikä Colombaakaan koskaan sitten löytynyt. Ranskikset ei vaan ymmärrä kärsimysherkkujen päälle.

Edellisellä reissulla meinasin myöhästyä Pariisin bussista check in:istä tietämättömänä, tällä kertaa meinasin jäädä junasta samasta syystä. Luulin olevani asemalla hyvissä ajoin mutta Eurostarin kohdalle päästyäni vastassa oli taas tiski, jonka yläpuolella luki 'Check in'. Porukkaa hengaili porteilla rauhallisen näköisenä ja arvelin, että odottavat niiden aukeamista mutta mennessäni kysymään tiskivirkailijalta junaan pääsystä, kertoi tämä äidillisen toruvasti että junassa olisi korkea aika olla jo! Ennen laiturille pääsyä vastassa olikin vielä laukun läpivalaisu, metallinpaljastimet ja passintarkastus. Junan pääteasema olikin London, UK, mistä olin autuaan tietämätön ja joka toi järjen kaikkeen ylimääräiseen vouhotukseen. Itse olin menossa vain Lilleen asti vaihtamaan junaa.

Junassa oltiin siis taas joitain minuutteja ennen sen lähtöä, sehän riittää.

Lillessä oli luppoaikaa toista junaa odotellessa ja kävin pikaisesti katsastamassa lähikorttelit. Ensivilkaisut antoivat ihan perussymppiksen kuvan ranskalaisesta kaupungista, jonka katukuvaa piristämässä oli kadunvarsia pitkin jättiläismäisiä, kiiltäviä ja mustia paholais- ja enkelivauvapatsaita. Hämmentäviä taaperoita, joilla oli liskonhäntiä ja lepakonsiipiä :D

Kauaa en ehtinyt kiertelemään joten sinne voisi joku viikonloppu mennä erikseen käymään, matkaa ei ole Rysälästä kuin sen puoli tuntia.

Hiukan eteläisempään Ranskaan saavuin illemmalla ja asemalla oli vastassa ihan lempeän näköinen pääsiäispupu :)

Leijonacity näytti hiukan viehättämmältä kuin joulukuisessa kalpeudessa. Tosin edelleen haluaisin jututtaa asianosaista kaupunkisuunnittelijaa ja saada selvyyden siihen, miksi kaupunki on täynnä "puistoja ja aukioita", jotka on päällystetty hiekalla. Missä on kaikki vihreä jota yleensä nurmikoksi kutsutaan? Ilma oli lämmin mutta muutoin kevään etenemisestä oli vaikea tehdä arvioita kun missään ei näkynyt viheralueita, joista moisia päätelmiä voisi tehdä. Kaupunki on täynnä moisia pikkuaukioita joissa olisi ihanaa istuskella nurmikolla ja lukea kirjaa ja tuijotella ohikulkevia ihmisiä. Ajatus ei vaan houkuta kun hiekka pöllyää suuhun ja sieramiin.

Onneksi kaupungissa on sentään yksi isompi puisto, jossa ruohoa ja rehuja riittää. Elämä tuntui aika nautittavalta auringonpaisteessa maatessa ja siliteltävänä. Eläintarhan otuksia oli enemmän näkösällä kuin viime reissulla ja kaikista riemukkaimpia olivat läpitunkevasti tuijottavat lemurit, jotka hihityttävät Madagascar-pätkistä tykkääviä. Temppuapinalle pahoittelut etten onnistunut nappaamaan yhtä tuliaiseksi :P Kissalaakso-osio oli rempassa joten näkösällä oli ainoastaan nukkuva Amurin kissapeto.

Samaiseen puistoon mahtuu myös kasvitieteellinen puutarha, jossa ihastelin magnoliapuuta. Suurin osa terälehdistä oli jo pudonnut maahan mutta kovin kaunis se oli silti punaisissa sävyissään.

Tämänkertaiseen reissuun sisältyi ennätyksellisesti myös iltaulkoilua, peräti kahtena iltana! Perjantaina oli Pierren valinta käydä ihmettelemässä leffa-noise-iltamaa, eli kilinää, kolinaa ja särinää ja eläviä kuvia. Osa meni kyllä hiukan yli oman ymmärryksen mutta osa upposi ihan hyvin ehkä johtuen siitä, että kilinää ja kolinaa tuotettiin myös rumpuja paukutellen. Kaikkiaan ihan mukavaa ja erityisen mukavaa oli, että Pierre pääsi viimein hengaamaan jonnekin missä viihtyi :)

Lauantaina oli allekirjoittaneen toiveesta keikkareissu, joku ranskalainen poppoo ja jenkkiryhmä This will destroy you, ajattelin että voisi olla tarkastamisen arvoinen mutta tiedä sitten, johtuiko paatin(keikka oli siis jokilaivassa sijaitsevassa baarissa) äänentoistosta, liian kovasta volyymista, bändistä vai mistä, mutta eipä tuo nyt varsinaisesti vakuuttanut, kuulosti paremmalta MySpacesta kuunneltuna. Ihan mukavaa oli silti. Julkinen liikenne lakkaa kulkemasta kovinkin aikaisin joten kotimatka taittui kävellen. Tosin sen ansiosta pääsin näkemään Lyonin mahtavaa arab trashia notkumassa yökerhojen ovilla, pukeutuneena kokovalkoisiin. Niin kaunista, ah!

Ei niin hyvää etteikö jotain pahaakin.
Sain myös osani ranskalaisten röyhkeydestä kun pahaa aavistamattomina käveltiin kadulla ja vastaan tuli tuntematon tyyppi joka otti asiakseen kommentoida silmälasikäärmepariskunnan laseja. Jo liian monta kommenttia yhdennäköisyydestä kuulleena alan tulla siihen tulokseen, ettei tässä auta kuin luovutaa ja käydä vaan ostamassa ne matchaavat tuulipuvut.

Aikapa rientää, edellinen merkintä näyttää olevan kirjoitettu viime kuun puolella. Ilmeisesti blogitilitys on sijaistoimintaa silloin kun ei ole mitään tekemistä eikä elämää ja puran kiukkuani tänne. Kirjoittaminen jää heti kun löytyy parempaa tekemistä. Eli juuri silloin kun pitäisi kirjoittaa :D Noh, minkäs teet.

Duunissa on alkanut olla yhtäkkiä enemmän vilinää ja tekemistä, joten aika on mennyt paljon nopeammin kuin yleensä. Which is nice. Kevät yrittää taas tehdä tuloaan, vaikka välillä näytti aika epätoivoiselta kun vettä vaan räimi ja oli pimeää. Nyt kaupunki vihertää ja aurinko kärventää nenää.
Perjantaina fiilisteltiin kokoomusporkkanan kanssa hyvää säätä puistossa ja todettiin kevätmielen tarttuneen muihinkin. Puistossa oli pikkuihmisiä potkimassa palloa ja yksi onneton futasi pallon jossain vaiheessa autotielle. Bussi oli köröttelemässä ohi ja hetken näytti siltä, että se pallo on kohta littana. Mutta mitä tekeekään bussikuski? Pysäyttää bussin keskelle tietä, nousee ulos bussista ja potkaisee pallon takaisin penskoille, nousee takaisin ratin taakse ja virnuilee mennessään! Moista ei taitaisi Suomessa tapahtua!

Lauantaina käytiin jälleen kerran pyörimässä Antwerpenissa ja rahattomana keskityin ärsyttämään porkkanaa sohimalla sitä kameralla tasaisin väliajoin. Kyllä se vielä joku päivä kiittää. Kierroksen kohokohta taisi olla lounas Jamissa, pikkiriikkinen rafla/kahvila, jossa olen melkein joka reissulla käynyt fiilistelemässä. Rauhallinen jazzailu taustalla ja levollinen ilmapiiri oletettavasti entisessä lihakaupassa tms. vaan vetoaa ihan täysillä. Ja ruoka oli mahtavan hyvää.

Sunnuntaina sain yllätyskutsun puistoon istuksimaan ihmisiltä, joiden luulin jo unohtaneen tämän hylkiön. Säälittävästi sinne kerääntyi lauma suomalaisia mutta parempi sekin kuin ei mitään..Hetkellisesti oli ihan kiva fiilis mutta ulkopuolisuuden fiilis oli aika väistämätön kun muut juttelee kaikista menoista ja kekkereistä ja yhteisistä jutuista joihin allekirjoittanutta ei koskaan ole kutsuttu.

Eilinen menikin sitten isoveljen valvovan silmän alla, olin vierailulla harkkarilauman kanssa NATOssa. Päästiin sisään piikkilanka-aitojen välistä melko mutkattomasti, kukaan ei joutunut kopeloitavaksi eikä koiriakaan ollut vahtimassa. Sisällä oli melkein yhtä rumaa kuin ulkona, aikamoinen bunkkeri. Ja tunnelma tosi virallinen, ei tainnut näkyä ensimmäistäkään ihmistä farkut jalassa, univormuja sitäkin enemmän. Parin tunnin visiitistä ei sen enempää, meitä kierrätettiin ruokalaan syömään ja pieneen neukkariin kuuntelemaan Suurlähettilästä ja yhtä asiantuntijaa ja siinäpä se. Oletettavasti suuri osa tiloista on suljettu ulkopuolisilta tahoilta. Tulipahan tuokin nähtyä ja ehkä opittua uuttakin ko.liitosta. Jos nyt joku analyysi pitäisi tuon päivän pohjalta vetää niin mielestäni NATO sinällään on ihan hyvä asia ja edistää rauhaa mutta en vieläkään näe syytä, miksi Suomen pitäisi liittyä. Rauhankumppanuus on täysin riittävää.
Tämähän ei tietenkään kokoomusporkkanaa miellyttänyt, joka kommentoi että kuulostan ihan Timo Soinilta. Kiitti! :D

Vielä pari päivää pitäisi jaksaa töissä istuskella ja torstaina sitten junalla Lyonia kohden. Jos sieltä löytyisi vaikka pääsiäispupuja.