Tarinoita kehitysmaasta keskellä Eurooppaa, osa 274

Päätin eilen jahkailujen jälkeen lähteä viettämään iltaa livemusiikin parissa. Seuraavat pari viikkoa Botaniquella on Les Nuits Botanique, joka ilta houkutuksia tarjolla. Julkeaa, koska liput nyt eivät kuitenkaan NIIN halpoja ole että sinne raaskisi mennä tarkastelemaan bändejä, joista ehkä saattaisi diggailla. Eilen tosiaan kuitenkin päätin sinne lähteä, sillä hinta, 25€, tuntui vähintään kohtuulliselta sillä bändejä oli yhdelle illalle 13. Yhdestä ainoasta, nimeltään Metric, olin kuullut etukäteen. Myspaceja ehdin koluamaan sen verran että valkkasin oikeastaan kaksi, jotka halusin nähdä, muu olisi plussaa.
Suunnittelu oli tosiaan hiukan haastavaa koska nettisivuille ei todellakaan oltu laitettu esiintymisaikatauluja. Ainut info oli että keikat alkaa kasilta. Ja tässäkin sai arvailla, aukeavatko ovet kasilta vai alkaako soitto silloin...

Olin paikalla hiukan ennen puoli yhdeksän, ajatellen ettei vielä kiirettä, ei kukaan ala ajallaan soittamaan. Paitsi Belgiassa! Räime kuului iloisesti pihalle kyhätystä teltasta ja päästiin sitten kuulemaan viimeiset 3 biisiä Baddiesilta :D Jos sanotaan että keikka alkaa kasilta niin silloin se sitten alkaa! Ei hätää, bändi ei kuulunut kenenkään tsekkauslistaan.

Bongasimme viimein illan ohjelman ja aikataulut seinältä ja siinä vaiheessa taisi taas päästä pari ärräpäätä. Tietysti edullinen lippu ja bändien määrä olivat liian hyvää ollakseen totta. Botanique oli muutettu minikokoiseksi kaupunkifestariksi ja esiintymislavoja oli kaikkiaan 3. Eihän tässä muuten mitään hätää, näinhän festareilla yleensä on tapana mutta miksihän kaikilla kolmella lavalla esiinnyttään sitten täsmälleen samaan kellonaikaan?!?!?!?!? Keikkojen alkamisia ja lopettamisia ei oltu lomitettu lainkaan joten kolmesta vaihtoehdosta kerrallaan oli valittava yksi. Keikkojen väliin oli sitten kuitenkin jätetty 15-20 minuutin väliajat. Kuinka retardia tuo nyt sitten on?!?!? Jumalauta. Näppäränä sitten voisi suunnitella tsekkaavansa 2 keikkaa, kummastakin puolet mutta sekään ei tässä tapauksessa ollut kovin järkevää sillä keikat eivät olleet sen tunnin mittaisia, kiitos "väliaikojen" joten 40minuuttia oli suunnileen tuo soittoaika. Sen kun jakaa niin eipä siinä paljoa ehdi kummastakaan kuulemaan. Ja jengiä oli paljon, joten siirtyminen lavalta toiselle ei ollut ihan älyttömän nopeaa...

Ja luonnollisesti, koska maailma pyörii erikoisella tavalla, juurikin ne 2 bändiä niistä kaikista 13:ta, jotka minä halusin nähdä, esiintyivät samaan aikaan. Vaihtoehtoina oli Metric ja Get well soon. Metricistä kuullutkin, toisesta ehdin tsekkaamaan Myspacen ja kuulosti kiinnostavalta. Suunnittelin tsekkaavani kummankin puolet ja puolet- taktiikalla ja seurasin keikkaseuraa Metricin lavalle ensin jonne toiset aikoivat jäädä. Noh, keikka alkoi ja teltta oli täysi jengiä. Jossan vaiheessa jouduin vain toteamaan ettei täältä kyllä ihan heti pois päästä ja koska Get well soon aloitti 5 minuuttia ennen Metriciä ja tajusin että peli on ehkä menetetty. Katsoin sitten Metricin loppuun asti, totesin että eipä ole kaksinen bändi livenä ja puolet biiseistä kuulosti ihan The Soundsin kopioilta. Luultavasti toinen bändi olisi ollut hyvin paljon enemmän omaan makuun mutta minkäs teet.

Näiden lisäksi käytiin tsekkaamassa Art Brut, joka oli tosi hauska, tosin taidettiin olla ainoat joukosta jotka hirnuivat päättömille lyriikoille ja brittiaksentille. Illan päätti omituisesti pukeutunut tanskalaisbändi The Asteroids Galaxy Tour, jota suurin osa jengistä oli varmasti tullut katsomaan vain sen takia että laulajana oli pieni ja söpö keijukaistyttö, jolla oli pitkä, paksu ja blondi kuontalo :D

Että en sitten tiedä, kuinka hyvin niille rahoille sitä vastinetta lopulta sai kun kovin epäreilusti oli ilta järkätty. Enkä ollut ainut, joka asiasta nurisi. Voi olla että lähtee muutama palauteposti järkkääjien suuntaan :D

Ensi viikolle on tiedossa 2 keikkaa joista toisella on 3 esiintyjää jotka haluan kyllä nähdä kaikki ja todellakin toivon etteivät ryssi sitäkin.

Mutta joo, joutui kyllä toteamaan että ei nää vaan osaa.

Suomalaiset Vohvelistaniassa: Vappu

Hähhähhää, valehtelin. Kuvia tulee ehkä sitten joskus. Laiska-apinalle on hiukan haastavaa tässä muuten ah, niin ihanassa järkkäriaikakaudessa jaksaa editoida kuvat ja tärkeimpänä, valkata ne soveliaat siitä kuvatulvasta. Anteeksi nyt vaan mutta joskus ottaa aivoon se jengi, joka länää niitä jollain tosi kökkölaatuisella kännykameralla napsaistuja otoksia julkisiin paikkoihin satuttamaan toisten silmiä. Ei niitä kukaan halua katsoa hei kun ei niistä mitään nääkkään! Ainakaan minä.
Valivali, se siitä.
Olen joutunut tekemään töitä ihan kunnolla viime ajat, mikä on erittäin tervetullutta sen parin kuukauden peukaloidenpyörittelyn jälkeen mutta moinen kyllä hankaloittaa blogaamista, työajallahan tämä on hoidettava!

Viime vuonna vietin antivappua rakkaiden ystävieni kanssa Barcelonan rannalla maaten ja Gaudin luomuksia ihastellen, joten en jaksanut stressata tänäkään vuonna moisesta. Joulu on asia erikseen. Ensin ajattelin skipata kaiken juhlaan liittyvän ja tarkoituksena oli ainoastaan lähteä katsomaan superviihdyttävän Youngblood Brass Bandin keikkaa jonnekin Rysälän ulkopuolelle mutta koska ennen keikalle lähtöä oli muutama tunti tapettavana, päätin lähteä tsekkaamaan suomalaisten oman tradition. Helsingissä on Havis Amanda, täällä Manneken Pis. Kummatkin patsaita jotka saavat lakin päähänsä. Pieni aukio/risteys, jossa pieni patsas sijaitsee, oli tupaten täynnä suomalaisia lakkipäitä. Mukaan mahtui toki muutama pahaa aavistamaton turo, jotka saattoivat hämmästellä omituisen näköistä joukkiota, joka ei puhunut edes ranskaa. Manneken Pisin lakittavat kai jotkut ylioppilaat. Ja joku setä piti puheen joka oli tosi kuiva. Tunnelma oli ihan mukava ja epäsuomalaiseen tapaan skumpan kilistely oli varsin sivistynyttä.

Aikaa jäi vielä hatutuksen jälkeenkin ja seurasin kollegojani Grand Placelle ja päädyin hetkeksi ravintolaan, josta kokonainen kerros oli varattu suomalaisille juhlijoille. Oli aika absurdi fiilis olla Brysselissä laulamassa Rosvo-Roopea haitarin säestämänä :D Muutaman kipaleen jälkeen kello alkoi onneksi näyttää jo sen verran että oli "pakko" lähteä.
Oli kyllä omituinen fiilis olla työkavereiden kanssa liikkeellä hetken aikaa ja minä siviilit päällä. No ei mua ainakaan vielä olla kivillä heitelty joten ei ne kai niin pahasti säikähtäneet :D
Toinen tosin kysyi, kun kerroin jatkavani iltaa livemusan parissa, että 'onko se tällasta musiikkia' ja näytti hienoja hevarikäsimerkkejä samalla. EI, armaat apinat. Se, että pukeudun päästä varpaisiin mustaan EI tarkoita sitä, että kuuntelisin tietynlaista musiikkia. Ei elämä ihan niin yksinkertaista ole. Laatikointi sucks, once again ;)

Hello, my name is Earl.

Ylitin eilen itseni ja ihmisvihani ja lähdin illalla joukkoon pyydettynä katsomaan ilmaista aNoo- nimisen bändin jazzkeikkaa. Paikalle ilmestyi luonnollisesti joukko maanmiehiä, olihan bändin laulaja oikein suomalainen :O Ihan mukavan kuuloista, ei turhan ryppyotsaista menoa. Laulajan ääni kuulosti hämmentävästi Emma Salokosken ja Johanna Iivananaisen hybridiltä, mikä ei sinänsä ollut yhtään paha juttu.

Sääli vaan, että tässä maassa ja kaupungissa, josta kaikki säädökset ja direktiivit ovat peräisin, laahataan pahasti jäljessä verrattuna muihin maihin. Ainakin sisätupakoinnin osalta. Keikkapaikka oli muuten kovin viihtyisä baari mutta tuskin kovin helposti tulee takaisin mentyä kun jengi veti röökiä aikamoisella hartaudella sisätiloissa. Eikä ilmastoinnista tietoakaan. Kun on jo tottunut siihen, ettei silmiä kirvele ja punoita, eivätkä hiukset ja vaatteet haise baarissa käynnin jälkeen, ei siihen halua palatakaan.

Suomalaisuus tuntui olevan taas hiukan liiankin hyvä vientivaltti. Taas kerran joku entinen vaihtari halusi puhua suomea ja Suomesta ja toinen randomtyyppi esitellä takkiaan, jonka oli ostanut Belgiasta mutta joka oli 'Made in Finland'...Ihan kivaa että ihmiset haluaa jutella mutta kun aina siitä Suomesta ja kun itsellä on jonkinlaiset syyt, miksi sieltä aina karkaa niin tuntuu kovin vaikealta olla valittamatta.
Ehkä alan käyttää jotain valekansallisuutta niin saataisiin smalltalkiin ihan uutta potkua!


Syyllisyydentunto tässä paikassa työskentelystä näemmä myös vain kasvaa kasvamistaan. Jopa siinä määrin, että sammakot loikkivat aika holtittomasti ulos suusta, ihan missä tahansa seurassa. Taas eilisten avautumisten jälkeen mietin, kuinka paljon ammun omaan nilkkaani kun en vaan osaa sensuroida omia mielipiteitäni edes silloin kun se olisi ehkä omien etujen mukaista. Se syyllisyys niiden ihmisten seurassa, jotka tekevät jotain hyvää ja toimivat omien aatteidensa mukaisesti....Tunnen joka kerta pakottavaa tarvetta pyytää anteeksi. Ainakin osaan seuraavaan huttukyselyyn vastata oikein kohtaan, jossa kysytään 'voisitko työskennellä työnantajalla, jonka arvot ovat täysin vastakkaisia kuin omasi?'.

Täällä tärkeiden ja vähemmän tärkeiden ihmisten kanssa pyöriessä olisi ehkä ihan kannattavaa muistaa, että niihin ihmisiin saattaa vielä joskus jossain törmätä, eikä kannattaisi kuitenkaan ihan totaalisesti apinoida...ainakaan täysin avoimesti mollata työnantajaansa. Itse kuitenkin pitää työminän ja normaaliminän niin täydellisen erossa toisistaan että unohtaa, etteivät kaikki välttämättä ole samanlaisia, kuten eilen sain huomata. "vihreä" tipu oli liikeellä "demaritipujen" kanssa ja kertoili, kuinka vaikeaa on, kun koko ajan joutuu valitsemaan sanansa ja miettimään, mitä on sopivaa päästää ulos suustaan ja mitä ei. Siis jopa vapaa-ajalla.

Alan myös vähitellen uskomaan luuloihini siitä, että elämä potkii päähän jatkuvasti juuri tästä samasta syystä. Olen hiljaa ja aherran täällä, vaikka koen tekeväni väärin. Luultavasti seuraava projekti liittyy vapaaehtoistyöhön, jota saadaan kaikki taas balanssiin. Ja alan tukemaan sitä UNICEFia kuten yhdelle feissarille lupasin synninpäästön saamiseksi ennen Rysälään lähtöä. Feissariksi en kyllä aio ryhtyä, voittopuolisesti rasittavaa sakkia.

Keikkoja ja hulinaa

Vitutti kai niin paljon se KELA-lasku että päätin hukuttaaa murheeni musiikkiin. Kalliita pääsylippuja mutta live-soitannan kuuntelu tuottaa niin kokonaisvaltaisen hyvän olon että Kelakin on hetkellisesti aika pieni murhe.
Kävin menneellä viikolla paikallisen levy-yhtiön klubilla ihmettelemässä, yksin jälleen kerran, kolmea bändiä, jotka määriteltiin kun laatikointi joillekin ihmisille on niin pirun tärkeätä, jonnekin hypnoottiseen ja toinen kitarapainotteiseen post-rockiin ja sitten oli joku, jota ei oltu sen tarkemmin kai määritelty, mutta kuulosti välillä tosi kasarilta ja ruotsinlaiva-bändiltä.

Kyllä se vaan on niin että keikoilla käynti on yksi mieltä ylentävimpiä puuhia ihmisen elämässä. Varsinkin kun on tottunut kuuntelemaan masentavasti sävytöntä ja bassotonta musiikkia läppäriltä jo aivan liian pitkään, rumpujen pauke ja basson värinä rintalastassa tuntuvat uskomattoman ihanalle. Näiden lisäksi kun joukkoon kuuluu äärimmäisen kauniisti soittava viulisti, voi vain sulkea silmänsä, nauttia hetkellisestä onnellisuuden tunteesta ja melkein tirauttaa kyyneleen kun viulu vinguttaa ihon kananlihalle, hyvällä tavalla.
Menee kai omassa 'suurimmat kiksit elämässä aiheuttaa'- listassa Top 3:seen helpostikin.
Löytyykö hengenheimolaisia?

Perjantaina oli hiukan samaa teemaa, käytiin vahingossa runsaaksi paisuneen suomalaisdelegaation kanssa tarkastamassa The Do:n veto. Ihan leppoisaahan sielläkin oli mutta ei omiin lempibändeihin kuulu niin ei siitä ei sen suurempia elämyksiä irronnut, hyvää mieltä kyllä paljon. Ja vasta nyt selvisi että illan keikkapaikka, iso ja melko tunnettu, sijaitsee noin kahden korttelin päässä majapaikasta! Näppärää!
Koska itse oli valmistumisen juhlimis-asenteella liikkeellä, oli tarkoitus iltaa jatkaa baariin. Jatkopaikaksi valikoitui Botanique, jossa monet kerrat on tullut istuskeltua ja joku väitti että siellä olisi ollut jokin klubi. Kaamea totuus paljastui kun saavuttiin mestoille. Kokeilevat kai jotain uutta konseptia, sisäänpääsy oli ilmainen ja narikan satapäinen jono oli täynnä alaikäisiä! En tiedä mikä hiton junnudisko siellä oli mutta se huonokäytöksisten pikkuihmisten määrä oli pelottava.
Noh, sisään mentiin silti kun ei varasuunnitelmaakaan ollut. Itse oli aika herne nenässä jo siinä vaiheessa mutta kummasti sitten jaksettiin kauhistella nuorison menoa aina lähemmäs kello kolmeen asti. Vauhtia riitti jatkoilla aina puoli kuuteen asti, taitaa olla koko menneen vuoden ennätys!

Kaikki luonnollisesti kostautui seuraavana päivänä ja ilta kului kotona seiniä tuijotellen.
Kai sitä vaan on sen verran vanha että riekkumiset on hyvä jättää nuorisolla ja tsempata itsensä sitten ehkä kerran parissa kuukaudessa moisiin suorituksiin :D

Eilinen meni sitten hermoillessa asiaa jonka melkein oli jo unohtanut järkänneensä itsellensä kaiken muun hevonpaskan tukkiessa ajatukset ja aivot. Lopputulos oli hämmentävä ja riemastuttava. Kaikki hyvin siis! En kuitenkaan aio sen enempää avata, mistä proggigsessa oli kyse, Sherlockit selvittävät jos selvittävät ;)