Suomalaiset Vohvelistaniassa: Vappu

Hähhähhää, valehtelin. Kuvia tulee ehkä sitten joskus. Laiska-apinalle on hiukan haastavaa tässä muuten ah, niin ihanassa järkkäriaikakaudessa jaksaa editoida kuvat ja tärkeimpänä, valkata ne soveliaat siitä kuvatulvasta. Anteeksi nyt vaan mutta joskus ottaa aivoon se jengi, joka länää niitä jollain tosi kökkölaatuisella kännykameralla napsaistuja otoksia julkisiin paikkoihin satuttamaan toisten silmiä. Ei niitä kukaan halua katsoa hei kun ei niistä mitään nääkkään! Ainakaan minä.
Valivali, se siitä.
Olen joutunut tekemään töitä ihan kunnolla viime ajat, mikä on erittäin tervetullutta sen parin kuukauden peukaloidenpyörittelyn jälkeen mutta moinen kyllä hankaloittaa blogaamista, työajallahan tämä on hoidettava!

Viime vuonna vietin antivappua rakkaiden ystävieni kanssa Barcelonan rannalla maaten ja Gaudin luomuksia ihastellen, joten en jaksanut stressata tänäkään vuonna moisesta. Joulu on asia erikseen. Ensin ajattelin skipata kaiken juhlaan liittyvän ja tarkoituksena oli ainoastaan lähteä katsomaan superviihdyttävän Youngblood Brass Bandin keikkaa jonnekin Rysälän ulkopuolelle mutta koska ennen keikalle lähtöä oli muutama tunti tapettavana, päätin lähteä tsekkaamaan suomalaisten oman tradition. Helsingissä on Havis Amanda, täällä Manneken Pis. Kummatkin patsaita jotka saavat lakin päähänsä. Pieni aukio/risteys, jossa pieni patsas sijaitsee, oli tupaten täynnä suomalaisia lakkipäitä. Mukaan mahtui toki muutama pahaa aavistamaton turo, jotka saattoivat hämmästellä omituisen näköistä joukkiota, joka ei puhunut edes ranskaa. Manneken Pisin lakittavat kai jotkut ylioppilaat. Ja joku setä piti puheen joka oli tosi kuiva. Tunnelma oli ihan mukava ja epäsuomalaiseen tapaan skumpan kilistely oli varsin sivistynyttä.

Aikaa jäi vielä hatutuksen jälkeenkin ja seurasin kollegojani Grand Placelle ja päädyin hetkeksi ravintolaan, josta kokonainen kerros oli varattu suomalaisille juhlijoille. Oli aika absurdi fiilis olla Brysselissä laulamassa Rosvo-Roopea haitarin säestämänä :D Muutaman kipaleen jälkeen kello alkoi onneksi näyttää jo sen verran että oli "pakko" lähteä.
Oli kyllä omituinen fiilis olla työkavereiden kanssa liikkeellä hetken aikaa ja minä siviilit päällä. No ei mua ainakaan vielä olla kivillä heitelty joten ei ne kai niin pahasti säikähtäneet :D
Toinen tosin kysyi, kun kerroin jatkavani iltaa livemusan parissa, että 'onko se tällasta musiikkia' ja näytti hienoja hevarikäsimerkkejä samalla. EI, armaat apinat. Se, että pukeudun päästä varpaisiin mustaan EI tarkoita sitä, että kuuntelisin tietynlaista musiikkia. Ei elämä ihan niin yksinkertaista ole. Laatikointi sucks, once again ;)

Hello, my name is Earl.

Ylitin eilen itseni ja ihmisvihani ja lähdin illalla joukkoon pyydettynä katsomaan ilmaista aNoo- nimisen bändin jazzkeikkaa. Paikalle ilmestyi luonnollisesti joukko maanmiehiä, olihan bändin laulaja oikein suomalainen :O Ihan mukavan kuuloista, ei turhan ryppyotsaista menoa. Laulajan ääni kuulosti hämmentävästi Emma Salokosken ja Johanna Iivananaisen hybridiltä, mikä ei sinänsä ollut yhtään paha juttu.

Sääli vaan, että tässä maassa ja kaupungissa, josta kaikki säädökset ja direktiivit ovat peräisin, laahataan pahasti jäljessä verrattuna muihin maihin. Ainakin sisätupakoinnin osalta. Keikkapaikka oli muuten kovin viihtyisä baari mutta tuskin kovin helposti tulee takaisin mentyä kun jengi veti röökiä aikamoisella hartaudella sisätiloissa. Eikä ilmastoinnista tietoakaan. Kun on jo tottunut siihen, ettei silmiä kirvele ja punoita, eivätkä hiukset ja vaatteet haise baarissa käynnin jälkeen, ei siihen halua palatakaan.

Suomalaisuus tuntui olevan taas hiukan liiankin hyvä vientivaltti. Taas kerran joku entinen vaihtari halusi puhua suomea ja Suomesta ja toinen randomtyyppi esitellä takkiaan, jonka oli ostanut Belgiasta mutta joka oli 'Made in Finland'...Ihan kivaa että ihmiset haluaa jutella mutta kun aina siitä Suomesta ja kun itsellä on jonkinlaiset syyt, miksi sieltä aina karkaa niin tuntuu kovin vaikealta olla valittamatta.
Ehkä alan käyttää jotain valekansallisuutta niin saataisiin smalltalkiin ihan uutta potkua!


Syyllisyydentunto tässä paikassa työskentelystä näemmä myös vain kasvaa kasvamistaan. Jopa siinä määrin, että sammakot loikkivat aika holtittomasti ulos suusta, ihan missä tahansa seurassa. Taas eilisten avautumisten jälkeen mietin, kuinka paljon ammun omaan nilkkaani kun en vaan osaa sensuroida omia mielipiteitäni edes silloin kun se olisi ehkä omien etujen mukaista. Se syyllisyys niiden ihmisten seurassa, jotka tekevät jotain hyvää ja toimivat omien aatteidensa mukaisesti....Tunnen joka kerta pakottavaa tarvetta pyytää anteeksi. Ainakin osaan seuraavaan huttukyselyyn vastata oikein kohtaan, jossa kysytään 'voisitko työskennellä työnantajalla, jonka arvot ovat täysin vastakkaisia kuin omasi?'.

Täällä tärkeiden ja vähemmän tärkeiden ihmisten kanssa pyöriessä olisi ehkä ihan kannattavaa muistaa, että niihin ihmisiin saattaa vielä joskus jossain törmätä, eikä kannattaisi kuitenkaan ihan totaalisesti apinoida...ainakaan täysin avoimesti mollata työnantajaansa. Itse kuitenkin pitää työminän ja normaaliminän niin täydellisen erossa toisistaan että unohtaa, etteivät kaikki välttämättä ole samanlaisia, kuten eilen sain huomata. "vihreä" tipu oli liikeellä "demaritipujen" kanssa ja kertoili, kuinka vaikeaa on, kun koko ajan joutuu valitsemaan sanansa ja miettimään, mitä on sopivaa päästää ulos suustaan ja mitä ei. Siis jopa vapaa-ajalla.

Alan myös vähitellen uskomaan luuloihini siitä, että elämä potkii päähän jatkuvasti juuri tästä samasta syystä. Olen hiljaa ja aherran täällä, vaikka koen tekeväni väärin. Luultavasti seuraava projekti liittyy vapaaehtoistyöhön, jota saadaan kaikki taas balanssiin. Ja alan tukemaan sitä UNICEFia kuten yhdelle feissarille lupasin synninpäästön saamiseksi ennen Rysälään lähtöä. Feissariksi en kyllä aio ryhtyä, voittopuolisesti rasittavaa sakkia.

Aikapa rientää, edellinen merkintä näyttää olevan kirjoitettu viime kuun puolella. Ilmeisesti blogitilitys on sijaistoimintaa silloin kun ei ole mitään tekemistä eikä elämää ja puran kiukkuani tänne. Kirjoittaminen jää heti kun löytyy parempaa tekemistä. Eli juuri silloin kun pitäisi kirjoittaa :D Noh, minkäs teet.

Duunissa on alkanut olla yhtäkkiä enemmän vilinää ja tekemistä, joten aika on mennyt paljon nopeammin kuin yleensä. Which is nice. Kevät yrittää taas tehdä tuloaan, vaikka välillä näytti aika epätoivoiselta kun vettä vaan räimi ja oli pimeää. Nyt kaupunki vihertää ja aurinko kärventää nenää.
Perjantaina fiilisteltiin kokoomusporkkanan kanssa hyvää säätä puistossa ja todettiin kevätmielen tarttuneen muihinkin. Puistossa oli pikkuihmisiä potkimassa palloa ja yksi onneton futasi pallon jossain vaiheessa autotielle. Bussi oli köröttelemässä ohi ja hetken näytti siltä, että se pallo on kohta littana. Mutta mitä tekeekään bussikuski? Pysäyttää bussin keskelle tietä, nousee ulos bussista ja potkaisee pallon takaisin penskoille, nousee takaisin ratin taakse ja virnuilee mennessään! Moista ei taitaisi Suomessa tapahtua!

Lauantaina käytiin jälleen kerran pyörimässä Antwerpenissa ja rahattomana keskityin ärsyttämään porkkanaa sohimalla sitä kameralla tasaisin väliajoin. Kyllä se vielä joku päivä kiittää. Kierroksen kohokohta taisi olla lounas Jamissa, pikkiriikkinen rafla/kahvila, jossa olen melkein joka reissulla käynyt fiilistelemässä. Rauhallinen jazzailu taustalla ja levollinen ilmapiiri oletettavasti entisessä lihakaupassa tms. vaan vetoaa ihan täysillä. Ja ruoka oli mahtavan hyvää.

Sunnuntaina sain yllätyskutsun puistoon istuksimaan ihmisiltä, joiden luulin jo unohtaneen tämän hylkiön. Säälittävästi sinne kerääntyi lauma suomalaisia mutta parempi sekin kuin ei mitään..Hetkellisesti oli ihan kiva fiilis mutta ulkopuolisuuden fiilis oli aika väistämätön kun muut juttelee kaikista menoista ja kekkereistä ja yhteisistä jutuista joihin allekirjoittanutta ei koskaan ole kutsuttu.

Eilinen menikin sitten isoveljen valvovan silmän alla, olin vierailulla harkkarilauman kanssa NATOssa. Päästiin sisään piikkilanka-aitojen välistä melko mutkattomasti, kukaan ei joutunut kopeloitavaksi eikä koiriakaan ollut vahtimassa. Sisällä oli melkein yhtä rumaa kuin ulkona, aikamoinen bunkkeri. Ja tunnelma tosi virallinen, ei tainnut näkyä ensimmäistäkään ihmistä farkut jalassa, univormuja sitäkin enemmän. Parin tunnin visiitistä ei sen enempää, meitä kierrätettiin ruokalaan syömään ja pieneen neukkariin kuuntelemaan Suurlähettilästä ja yhtä asiantuntijaa ja siinäpä se. Oletettavasti suuri osa tiloista on suljettu ulkopuolisilta tahoilta. Tulipahan tuokin nähtyä ja ehkä opittua uuttakin ko.liitosta. Jos nyt joku analyysi pitäisi tuon päivän pohjalta vetää niin mielestäni NATO sinällään on ihan hyvä asia ja edistää rauhaa mutta en vieläkään näe syytä, miksi Suomen pitäisi liittyä. Rauhankumppanuus on täysin riittävää.
Tämähän ei tietenkään kokoomusporkkanaa miellyttänyt, joka kommentoi että kuulostan ihan Timo Soinilta. Kiitti! :D

Vielä pari päivää pitäisi jaksaa töissä istuskella ja torstaina sitten junalla Lyonia kohden. Jos sieltä löytyisi vaikka pääsiäispupuja.