Hello, my name is Earl.

Ylitin eilen itseni ja ihmisvihani ja lähdin illalla joukkoon pyydettynä katsomaan ilmaista aNoo- nimisen bändin jazzkeikkaa. Paikalle ilmestyi luonnollisesti joukko maanmiehiä, olihan bändin laulaja oikein suomalainen :O Ihan mukavan kuuloista, ei turhan ryppyotsaista menoa. Laulajan ääni kuulosti hämmentävästi Emma Salokosken ja Johanna Iivananaisen hybridiltä, mikä ei sinänsä ollut yhtään paha juttu.

Sääli vaan, että tässä maassa ja kaupungissa, josta kaikki säädökset ja direktiivit ovat peräisin, laahataan pahasti jäljessä verrattuna muihin maihin. Ainakin sisätupakoinnin osalta. Keikkapaikka oli muuten kovin viihtyisä baari mutta tuskin kovin helposti tulee takaisin mentyä kun jengi veti röökiä aikamoisella hartaudella sisätiloissa. Eikä ilmastoinnista tietoakaan. Kun on jo tottunut siihen, ettei silmiä kirvele ja punoita, eivätkä hiukset ja vaatteet haise baarissa käynnin jälkeen, ei siihen halua palatakaan.

Suomalaisuus tuntui olevan taas hiukan liiankin hyvä vientivaltti. Taas kerran joku entinen vaihtari halusi puhua suomea ja Suomesta ja toinen randomtyyppi esitellä takkiaan, jonka oli ostanut Belgiasta mutta joka oli 'Made in Finland'...Ihan kivaa että ihmiset haluaa jutella mutta kun aina siitä Suomesta ja kun itsellä on jonkinlaiset syyt, miksi sieltä aina karkaa niin tuntuu kovin vaikealta olla valittamatta.
Ehkä alan käyttää jotain valekansallisuutta niin saataisiin smalltalkiin ihan uutta potkua!


Syyllisyydentunto tässä paikassa työskentelystä näemmä myös vain kasvaa kasvamistaan. Jopa siinä määrin, että sammakot loikkivat aika holtittomasti ulos suusta, ihan missä tahansa seurassa. Taas eilisten avautumisten jälkeen mietin, kuinka paljon ammun omaan nilkkaani kun en vaan osaa sensuroida omia mielipiteitäni edes silloin kun se olisi ehkä omien etujen mukaista. Se syyllisyys niiden ihmisten seurassa, jotka tekevät jotain hyvää ja toimivat omien aatteidensa mukaisesti....Tunnen joka kerta pakottavaa tarvetta pyytää anteeksi. Ainakin osaan seuraavaan huttukyselyyn vastata oikein kohtaan, jossa kysytään 'voisitko työskennellä työnantajalla, jonka arvot ovat täysin vastakkaisia kuin omasi?'.

Täällä tärkeiden ja vähemmän tärkeiden ihmisten kanssa pyöriessä olisi ehkä ihan kannattavaa muistaa, että niihin ihmisiin saattaa vielä joskus jossain törmätä, eikä kannattaisi kuitenkaan ihan totaalisesti apinoida...ainakaan täysin avoimesti mollata työnantajaansa. Itse kuitenkin pitää työminän ja normaaliminän niin täydellisen erossa toisistaan että unohtaa, etteivät kaikki välttämättä ole samanlaisia, kuten eilen sain huomata. "vihreä" tipu oli liikeellä "demaritipujen" kanssa ja kertoili, kuinka vaikeaa on, kun koko ajan joutuu valitsemaan sanansa ja miettimään, mitä on sopivaa päästää ulos suustaan ja mitä ei. Siis jopa vapaa-ajalla.

Alan myös vähitellen uskomaan luuloihini siitä, että elämä potkii päähän jatkuvasti juuri tästä samasta syystä. Olen hiljaa ja aherran täällä, vaikka koen tekeväni väärin. Luultavasti seuraava projekti liittyy vapaaehtoistyöhön, jota saadaan kaikki taas balanssiin. Ja alan tukemaan sitä UNICEFia kuten yhdelle feissarille lupasin synninpäästön saamiseksi ennen Rysälään lähtöä. Feissariksi en kyllä aio ryhtyä, voittopuolisesti rasittavaa sakkia.

Ja se miksi tänne päädyttiinkin eli tylsää lätinää

Niin, kai voisi pari sanaa itse työstäkin mainita..Pari päivää takana, ja hiukan hämmentää hiljaisuus ja rauhallisuus verrattuna siihen yhteen paikkaan jossa tuli jonkin aikaa raadettua. Aika virallista menoa, en aliarvioinut yhtään toimistovaatteiden tarpeellisuutta. On kyllä niin susi-lampaiden vaatteissa-olo että ette voi kuvitellakaan :D "en kuulu joukkoon" -kyltti loistaa pään päällä. Ja kyllä, kahviakin olen keittänyt, naurakaa vaan, omaksikin iloksi mutta sitten on myös tiettyjä viikottaisia vastuunakkeja jotka pitää hoitaa, viikkotiedottetta ja sen sellasta. Ihan kiva että on ees jotain rutiineja. Harmaita hiuksia tosin aiheuttaa se, ettei kukaan oikein perehdytä joten pikkasen menee arvailun puolelle että mitä pitää rustata ja mihin....Varmaan hommia tulee sitten vastaan tapauskohtaisesti.

Huomenna alkavat myös yksityiset ranskantunnit jotka armas työnantaja tarjoaa. En kyllä aseta kauhean korkeita tavotteita oppimiselle kun kuitenkin englantia ja suomea puhutaan toimistolla. Varmaan pitäisi vilkasta jokin iltakurssi päälle kun täällä on varmaan ihan hyvin tarjontaa kun ulkkiksia on enemmän kuin tarpeeksi.

Mutta en kai paljoa muuta osaa kertoa, varmaan on aika pitkälti sellaista kun kuvittelinkin harkkarin osaksi. Ainut yllätys ylipäätään oli se, miten paljon pyöritään EU-ympyröissä, onneksi tuli pakattua EU-englannin kurssin materiaalit mukaan, niistä on kai hyötyä sittenkin :D En tosin osaa niin hillitömän riemuissani olla kun ei EU-ura nyt koskaan varsinaisesti ole kiehtonut....Mutta tuleepahan tämäkin nyt nähtyä.

Ja noloa myöntää että kaupunkia ei oo tullut nähtyä vieläkään, tänään ehkä illalla tai sitten rötvään tämänkin illan ja skarppaan vkonloppuna. Täällä menee kaupatkin kiinni jo viimeistään seiskalta. Uusi maa ja duuni saavat kummasti unettamaan aina alkuun.

Nojoo, tää nyt oli tällasta turhaa jauhamista mutta kuinka mielenkiintosta voi olla kertoa jostain toimistorottailusta virastokylässä? Taidan lopulta päätyä äänitaiteilijaksi, hieno laji!

Ja OIKEASTI kukaan ei ainakaan näillä nurkilla pukeudu normaalisti, vaan kaikilla on puvut ja jakut päällä. SYNKKÄÄ. Aika paljon joutuu kompensoimaan vkonloppusin ahdinkoa näyttämällä kerjäläiseltä. Mutta sehän onneksi luonnistuu.