Keikkoja ja hulinaa

Vitutti kai niin paljon se KELA-lasku että päätin hukuttaaa murheeni musiikkiin. Kalliita pääsylippuja mutta live-soitannan kuuntelu tuottaa niin kokonaisvaltaisen hyvän olon että Kelakin on hetkellisesti aika pieni murhe.
Kävin menneellä viikolla paikallisen levy-yhtiön klubilla ihmettelemässä, yksin jälleen kerran, kolmea bändiä, jotka määriteltiin kun laatikointi joillekin ihmisille on niin pirun tärkeätä, jonnekin hypnoottiseen ja toinen kitarapainotteiseen post-rockiin ja sitten oli joku, jota ei oltu sen tarkemmin kai määritelty, mutta kuulosti välillä tosi kasarilta ja ruotsinlaiva-bändiltä.

Kyllä se vaan on niin että keikoilla käynti on yksi mieltä ylentävimpiä puuhia ihmisen elämässä. Varsinkin kun on tottunut kuuntelemaan masentavasti sävytöntä ja bassotonta musiikkia läppäriltä jo aivan liian pitkään, rumpujen pauke ja basson värinä rintalastassa tuntuvat uskomattoman ihanalle. Näiden lisäksi kun joukkoon kuuluu äärimmäisen kauniisti soittava viulisti, voi vain sulkea silmänsä, nauttia hetkellisestä onnellisuuden tunteesta ja melkein tirauttaa kyyneleen kun viulu vinguttaa ihon kananlihalle, hyvällä tavalla.
Menee kai omassa 'suurimmat kiksit elämässä aiheuttaa'- listassa Top 3:seen helpostikin.
Löytyykö hengenheimolaisia?

Perjantaina oli hiukan samaa teemaa, käytiin vahingossa runsaaksi paisuneen suomalaisdelegaation kanssa tarkastamassa The Do:n veto. Ihan leppoisaahan sielläkin oli mutta ei omiin lempibändeihin kuulu niin ei siitä ei sen suurempia elämyksiä irronnut, hyvää mieltä kyllä paljon. Ja vasta nyt selvisi että illan keikkapaikka, iso ja melko tunnettu, sijaitsee noin kahden korttelin päässä majapaikasta! Näppärää!
Koska itse oli valmistumisen juhlimis-asenteella liikkeellä, oli tarkoitus iltaa jatkaa baariin. Jatkopaikaksi valikoitui Botanique, jossa monet kerrat on tullut istuskeltua ja joku väitti että siellä olisi ollut jokin klubi. Kaamea totuus paljastui kun saavuttiin mestoille. Kokeilevat kai jotain uutta konseptia, sisäänpääsy oli ilmainen ja narikan satapäinen jono oli täynnä alaikäisiä! En tiedä mikä hiton junnudisko siellä oli mutta se huonokäytöksisten pikkuihmisten määrä oli pelottava.
Noh, sisään mentiin silti kun ei varasuunnitelmaakaan ollut. Itse oli aika herne nenässä jo siinä vaiheessa mutta kummasti sitten jaksettiin kauhistella nuorison menoa aina lähemmäs kello kolmeen asti. Vauhtia riitti jatkoilla aina puoli kuuteen asti, taitaa olla koko menneen vuoden ennätys!

Kaikki luonnollisesti kostautui seuraavana päivänä ja ilta kului kotona seiniä tuijotellen.
Kai sitä vaan on sen verran vanha että riekkumiset on hyvä jättää nuorisolla ja tsempata itsensä sitten ehkä kerran parissa kuukaudessa moisiin suorituksiin :D

Eilinen meni sitten hermoillessa asiaa jonka melkein oli jo unohtanut järkänneensä itsellensä kaiken muun hevonpaskan tukkiessa ajatukset ja aivot. Lopputulos oli hämmentävä ja riemastuttava. Kaikki hyvin siis! En kuitenkaan aio sen enempää avata, mistä proggigsessa oli kyse, Sherlockit selvittävät jos selvittävät ;)