Paris, Paris, Paris

Taas onnistunut Pariisin reissu takana (viides järjestyksessä) näkemättä sitä tornia, oon niin paikallinen.

Perjantai meni vauhdilla ja hulinoidessa, Pariisin lähdön odotus ja juhlamieli, jonka nostatti se fakta, että viimein virallisesti valmistuin, avittivat kummasti.
Olin siististi cool ja reissasin bussilla, josta melkein meinasin myöhästyä sillä en tiennyt, että busseihinkin pitää mennä check in:n kautta. Pieni hölkkä, jonon ohittaminen ja bussiin pari minuuttia ennen lähtöä. Reissu kestää sen neljä tuntia, mikä on melko paljon verrattuna siihen 1h20min pikajunaan mutta hinta ratkaisi ja jostain syystä nukun ja röhnään busseissa paremmin kuin junissa, joten pitkä matka ei varsinaisesti haittaa.

Majapaikka oli Montmartrella pariisiapinan uuden kodin olkkarissa, siellä turokorttelin takana jossa on rauhallista ja pariisilaista, ei pöllömpää. Unta valvoi tuijottava kissan tapainen olento, joka on ehkä yksi hämmentävimmistä mitä olen koskaan tavannut. Ne lautaspupillit ja se korvien välistä kuuluva tuulen humina....

Lauantaina käytiin ihmettelemässä David La Chapellen retrospektiiviä. Jos nimi ei ole tuttu, kuvat varmasti. Setä on muun muassa kuvannut yhden jos toisenkin levynkannen ja julkimon omalla värikkäällä, jokseenkin kieli poskessa-meiningillään. Ansioita on kai musavidoidenkin puolelta. Hintaansa nähden näyttely oli omasta mielestä aika suppea (vaikka en kyllä itse lippuani edes maksanut), mutta ihan hauska silti nähdä silti.
Lauantaihin kuului myös ehkä se viimeinen nöyryytys japanilaisessa ravintolassa, jossa olin jälleen kerran ainut, joka nöyränä söi nuudeleitaan haarukalla.....Pakko kai se on opetella heiluttamaan keppejä että kehtaa vielä mennä aasialaisiin herkuttelemaan.

Treffattiin viimein myös Larissa, armas Rooma-kämppis, jota en sen jälkeen ollut nähnyt. Jälleennäkeminen oli lyhyt, mutta sitäkin mukavampi :) En tiedä, kuinka viihtyisää se oli seuralaisille kun pääasiallinen kieli taisi olla italia.... Noh, Pierre tuskin pahastui siitä, että sai olla vaan tuppisuuna :P

Illan kohokohta ehkä kuitenkin oli melkein parituntinen takkien jonotus narikasta baarissa. Ilmeisesti toimivan narikan handlaaminen vaan on astetta haastavampaa hommaa kun tunarit sotkivat homman siinä määrin, että ihmiset kävivät itse kaivamassa takkejaan narikasta koska narikkalappujen numerot eivät takin sijainnista antaneet mitään osviittaa...Odottaessa menivät sitten kaikki viimeiset kulkuvälineet joten illan päätteeksi edessä oli vielä porrasreippailu Montmartren kukkulalle ylös ja alas. Perillä oltiin sitten kello viisi aamulla, kiitos kesäajan.

Sunnuntaina Pierrellä koitti lähtö jo melko aikaisin ja itse linnoittauduin peiton alle ja tuhlasin päivän siellä siihen asti, kunnes oli aika lähteä bussiasemalle.

Väliin mahtuu kaikennäköistä mutta minä jaksa niistä kirjotella.

Nyt taas takaisin Rysälässä, seuraavaa reissua odotellessa.

Keikkoja ja hulinaa

Vitutti kai niin paljon se KELA-lasku että päätin hukuttaaa murheeni musiikkiin. Kalliita pääsylippuja mutta live-soitannan kuuntelu tuottaa niin kokonaisvaltaisen hyvän olon että Kelakin on hetkellisesti aika pieni murhe.
Kävin menneellä viikolla paikallisen levy-yhtiön klubilla ihmettelemässä, yksin jälleen kerran, kolmea bändiä, jotka määriteltiin kun laatikointi joillekin ihmisille on niin pirun tärkeätä, jonnekin hypnoottiseen ja toinen kitarapainotteiseen post-rockiin ja sitten oli joku, jota ei oltu sen tarkemmin kai määritelty, mutta kuulosti välillä tosi kasarilta ja ruotsinlaiva-bändiltä.

Kyllä se vaan on niin että keikoilla käynti on yksi mieltä ylentävimpiä puuhia ihmisen elämässä. Varsinkin kun on tottunut kuuntelemaan masentavasti sävytöntä ja bassotonta musiikkia läppäriltä jo aivan liian pitkään, rumpujen pauke ja basson värinä rintalastassa tuntuvat uskomattoman ihanalle. Näiden lisäksi kun joukkoon kuuluu äärimmäisen kauniisti soittava viulisti, voi vain sulkea silmänsä, nauttia hetkellisestä onnellisuuden tunteesta ja melkein tirauttaa kyyneleen kun viulu vinguttaa ihon kananlihalle, hyvällä tavalla.
Menee kai omassa 'suurimmat kiksit elämässä aiheuttaa'- listassa Top 3:seen helpostikin.
Löytyykö hengenheimolaisia?

Perjantaina oli hiukan samaa teemaa, käytiin vahingossa runsaaksi paisuneen suomalaisdelegaation kanssa tarkastamassa The Do:n veto. Ihan leppoisaahan sielläkin oli mutta ei omiin lempibändeihin kuulu niin ei siitä ei sen suurempia elämyksiä irronnut, hyvää mieltä kyllä paljon. Ja vasta nyt selvisi että illan keikkapaikka, iso ja melko tunnettu, sijaitsee noin kahden korttelin päässä majapaikasta! Näppärää!
Koska itse oli valmistumisen juhlimis-asenteella liikkeellä, oli tarkoitus iltaa jatkaa baariin. Jatkopaikaksi valikoitui Botanique, jossa monet kerrat on tullut istuskeltua ja joku väitti että siellä olisi ollut jokin klubi. Kaamea totuus paljastui kun saavuttiin mestoille. Kokeilevat kai jotain uutta konseptia, sisäänpääsy oli ilmainen ja narikan satapäinen jono oli täynnä alaikäisiä! En tiedä mikä hiton junnudisko siellä oli mutta se huonokäytöksisten pikkuihmisten määrä oli pelottava.
Noh, sisään mentiin silti kun ei varasuunnitelmaakaan ollut. Itse oli aika herne nenässä jo siinä vaiheessa mutta kummasti sitten jaksettiin kauhistella nuorison menoa aina lähemmäs kello kolmeen asti. Vauhtia riitti jatkoilla aina puoli kuuteen asti, taitaa olla koko menneen vuoden ennätys!

Kaikki luonnollisesti kostautui seuraavana päivänä ja ilta kului kotona seiniä tuijotellen.
Kai sitä vaan on sen verran vanha että riekkumiset on hyvä jättää nuorisolla ja tsempata itsensä sitten ehkä kerran parissa kuukaudessa moisiin suorituksiin :D

Eilinen meni sitten hermoillessa asiaa jonka melkein oli jo unohtanut järkänneensä itsellensä kaiken muun hevonpaskan tukkiessa ajatukset ja aivot. Lopputulos oli hämmentävä ja riemastuttava. Kaikki hyvin siis! En kuitenkaan aio sen enempää avata, mistä proggigsessa oli kyse, Sherlockit selvittävät jos selvittävät ;)

Viikonloppuactionia

Vertaistuki ja valonkajastus tulevaisuudennäkymissä antoivat pontta liikkua ulos kotoa pitkästä aikaa viikonloppuna. Sadekin malttoi pysytellä poissa ensimmäisen kerran viikkoon, pirun kylmä tosin oli. Päätimme kokoomusporkkanan kanssa lähteä viimein tarkastamaan Körperwelten - näyttelyn, jonka koostuu oikeista ihmisten ruumiista ja sisäelimistä. Saksalainen lääkärisetä on keksinyt oivan keinon säilöä ihmisruhoja "muovittamalla" ne ja tehdä niistä opettavaisia näyttelykappaleita. Yksityiskohtaisempaa infoa 'plastination'- metodista asiasta kiinnostuneille.

Näyttely oli kaikessa absurdiudessaan melko viihdyttävä ja opettavainen, joskin myös raskas. Ihmisen toimintaa ymmärtää hyvin eri tavalla kun pääsee lähietäisyydeltä tuijottamaan sisuskaluja. Tosin syövän ja muiden sairauksien nakertamat elimet olivat aika karua nähtävää...rasvamaksan ja syöpäisten keuhkojen näkeminen varmasti pysäyttää yhden jos toisenkin miettimään omia tupakointi- ja alkoholinkulutus-tapojaan. Ei ollut nättiä ei.
Taiteeksi en välttämättä moista menisi kutsumaan mutta en myöskään ymmärrä paheksuvia ihmisiä joiden mielestä moinen ei ole lapsille sopivaa. Miksi ei olisi kun melko neutraalisti kerrotaan ihmisen toiminnasta, suolenpätkiä ilman sitä verta ja väkivaltaa. Kai nyt pahempaakin on tv:stä nähty? Ja ruumiit ovat niin muovitettuja että on äärimmäisen vaikea sisäistää että nenän edessä on oikeasti kuollut ruumis. Ainoastaan joillekin malleille muuten nyljettyyn naamaan jätetyt silmäripset saivat allekirjoittaneessa aikaan inhopuistatuksia :D

Hinta näyttelyyn on, ehkä ihan perustelluistakin syistä, melko suolainen mutta kyllä moinen kerran kannattaa käydä tarkastamassa.

Viikonloppuun mahtui myös palelua kirpputorilla, kahviloissa notkumista, lantustamista ja toteamus että kevättä saa hetken vielä odottaa.