........and it's a wrap!

Hihhahhei, viimeinen työpäivä on käynnissä ja aurinko paistaa! Hämmentäviä fiiliksiä, toisaalta on äärimäisen helpottunut että tää masentava aivoton koomailu on viimein ohi ja pystyy ehkä taas alkaa miettimään että mikä tässä maailmassa on oikeasti mielenkiintoista ja tajuta että tällasta ei oikeasti tarvitse tehdä loppuelämää työkseen. Toisaalta aika kauhunsekaisia fiiliksiä kun seuraavista liikkeistä ei ole oikein aavistustakaan...edessä ei mitään varmaa ja kielitaidottoman ahdinko on aika suuri. Ei kai auta kuin pitää pää kylmänä ja luottaa siihen että hommat järjestyy, ei kai pelkkä kielitaidottomuus voi tehdä ihmisestä totaalista väliinputoajaa.....eihän?

Hyvillä mielin lähtee vohvelin katkusta toisaalle vaikka toki hiukan haikeaa, kaupunki kun osoittautui paljon mainettaan paremmaksi. Niin mukavaa kuin lopulta olikin, niin niihin hyviin tyyppeihin tutustui niin myöhäisessä vaiheessa ettei varsinaisia tunnesiteitä kerennyt kasvaa oikein keneenkään tai mihinkään. Ainaisen reissaajan kohtalo kait.

Eilisen puistoistuskelun aikana iski kyllä aika kova tarve päästä Suomeen niiden omimpien joukkoon...Ihan oikeasti, miksi, MIKSI jokaisen uuden naaman kanssa pitää käydä samat v****n ärsyttävät keskustelut: missä olet töissä? mitä siellä teet? onko suomessa kylmä? onko saunassa kuuma? mites ne jääkarhut? IHAN OIKEASTI. Ja surullista on että itse en kysele vastaavia kysymyksiä toisilta koska mua ei kiinnosta! Sitten alkaa nousta höyry korvista ja kaikki taas ajattelee että onpa töykeä tipu. Ystäviä tuli ikävä. Niitä joiden kanssa ei tarvitse keksiä teennäisiä kysymyksiä ja puheenaiheita, niitä joiden elämät ja kuulumiset oikeasti kiinnostaa, niitä joille saan ladella mielipiteitäni ilman että kukaan loukkaantuu tai pitää valittajana koska löydän maailmasta epäkohtia, niitä joiden kanssa voi maata puistossa nurmikolla ja olla luontevasti hiljaa.
Pitäkää siis puhelimet kuuloetäisyydellä viikon päästä.

5 päivää vapauteen

Hiiohei, vika viikko toimistoelämää edessä. Ihan yhtä lailla ottaa aivoon istua täällä maanantaiaamuna vaikka kuinka tietäisi että viimeistä viedään.
Bloggaaminen on kuivunut kasaan vaikka kai täällä jotain on tapahtunutkin, kuten once in a lifetime-experience olla kuin belgialaiset ja jonottaa tunti tuulessa ja viimassa ranskalaisten takia, viimein päätös mennä käymään siinä museossa jonne olen yrittänyt mennä syyskuusta lähtien ja toteaminen että sehän on kiinni keskiviikkoon asti näyttelyn purkamisen takia, juhannusaaton vietto Antwerpenissä katuja kuluttaen ja käynti lempiravintolassa syömässä parasta Pasta Bolognesea ikinä, eksyminen punaisten verhojen kaduille joita kokonaisuudesssaa oli pienen kylän verran, juhannuspäivän vietto porukalla puistossa Juhannusjuhla/Läksiäis/Synttärit-nimikkeellä joista yhtäkään ei onneksi todellisuudessa noteerattu..näitä ja muuta pientä mitä ei enää jaksa muistaa.
Ajatukset on suunnattu aika tehokkaasti ensi viikonloppuna kutsuvaan Pierreen ja Berliiniin ja matkaohjelman suunnitteluun.

Toki on omituista yhtäkkiä lähteä täältä kun sen 10 kuukautta täällä sitten ehti lojumaan mutta aikansa kutakin ja sairaalla tavalla haikailee paljon nuivempaan kaupunkiin kun siellä on jotain sellaista, mitä ei täällä ole näkynyt kuin ihan liian harvoin niin uskoisin että suuremmilta lähtökriiseiltä vältytään. Kokoajan on kuitenkin enemmän ja vähemmän tietoisesti välttänyt kasvattamasta juuria tänne.

Seuraavia siirtoja suunnitellessa...

Huttua

Parin viikon sairastaminen, Suomen reissu ja Pierren kyläily hiljensivät tämän tilitysapinan aika tehokkaasti. Tosin eipä olisi paljoa ollut kerrottavaakaan, viime viikkojen päivät muodostuivat aika pitkälti töissä korisemisesta ja sohvalla makaamisesta flunssan kourissa.
Viime viikolla luovutin ja kävin lääkärissä ja luvan kanssa vietin pari päivää vaakatasossa ja lääkkeitä syöden. Nyt on taas kaikki suunnilleen kuosissa.

Viimeinen kuukausi Vohvelilandiassa käynnistyi ja odottamatta alkoi jännittää. Useammista ulkomaanelämisistä huolimatta tämä on ollut se pitkäaikaisin joten tuntuu tosi hassulta varailla enää se yksisuuntainen lento ja yrittää ymmärtää etten ole tulossa tänne enää takaisin. Paljon on edelleen tekemättä ja näkemättä mutta kotonaan on vähän vaikeaa alkaa suorittamaan ja varsinkin tässä vaiheessa tuntuu vaikealta alkaa hc-turoilemaan.

Eli todennäköisesti kesäkuu menee laiskotellessa. Ylipäätään tulevan sekavuus on lamaannuttanut niin, ettei vanha kalenterin orja jaksa organiseerata enää mitään. Ryhtiliike on kyllä tarpeen kun heinäkuussa pitäisi hoitaa yhtä sun toista, mutta aion myös surutta lomailla ja toivottavasti nauttia kesähelteistä. Halukkaat voivat siis ilmoittautua puistohengailuseuraksi ;)