........and it's a wrap!

Hihhahhei, viimeinen työpäivä on käynnissä ja aurinko paistaa! Hämmentäviä fiiliksiä, toisaalta on äärimäisen helpottunut että tää masentava aivoton koomailu on viimein ohi ja pystyy ehkä taas alkaa miettimään että mikä tässä maailmassa on oikeasti mielenkiintoista ja tajuta että tällasta ei oikeasti tarvitse tehdä loppuelämää työkseen. Toisaalta aika kauhunsekaisia fiiliksiä kun seuraavista liikkeistä ei ole oikein aavistustakaan...edessä ei mitään varmaa ja kielitaidottoman ahdinko on aika suuri. Ei kai auta kuin pitää pää kylmänä ja luottaa siihen että hommat järjestyy, ei kai pelkkä kielitaidottomuus voi tehdä ihmisestä totaalista väliinputoajaa.....eihän?

Hyvillä mielin lähtee vohvelin katkusta toisaalle vaikka toki hiukan haikeaa, kaupunki kun osoittautui paljon mainettaan paremmaksi. Niin mukavaa kuin lopulta olikin, niin niihin hyviin tyyppeihin tutustui niin myöhäisessä vaiheessa ettei varsinaisia tunnesiteitä kerennyt kasvaa oikein keneenkään tai mihinkään. Ainaisen reissaajan kohtalo kait.

Eilisen puistoistuskelun aikana iski kyllä aika kova tarve päästä Suomeen niiden omimpien joukkoon...Ihan oikeasti, miksi, MIKSI jokaisen uuden naaman kanssa pitää käydä samat v****n ärsyttävät keskustelut: missä olet töissä? mitä siellä teet? onko suomessa kylmä? onko saunassa kuuma? mites ne jääkarhut? IHAN OIKEASTI. Ja surullista on että itse en kysele vastaavia kysymyksiä toisilta koska mua ei kiinnosta! Sitten alkaa nousta höyry korvista ja kaikki taas ajattelee että onpa töykeä tipu. Ystäviä tuli ikävä. Niitä joiden kanssa ei tarvitse keksiä teennäisiä kysymyksiä ja puheenaiheita, niitä joiden elämät ja kuulumiset oikeasti kiinnostaa, niitä joille saan ladella mielipiteitäni ilman että kukaan loukkaantuu tai pitää valittajana koska löydän maailmasta epäkohtia, niitä joiden kanssa voi maata puistossa nurmikolla ja olla luontevasti hiljaa.
Pitäkää siis puhelimet kuuloetäisyydellä viikon päästä.

Aika kipittää/ muistilokeroiden kaivelua

Hups, viime merkinnästä onkin pieni hetki, täällä ravaili vieraita ja välillä piti levätä niistä toipuakseen niin ollut hiljaista tällä rintamalla. Jos nyt kootusti yritän kasailla nähtyä ja koettua.
Elämä on aika lailla hymyillyt sen jälkeen kun sain Saksasta asti raahatun Bialetin syliini. Esineiden palvontaa parhaimmillaan <3

Sekä Pierren että Saijan kanssa tuli aika tehokkaasti turoiltua ja nyt jo melkein tuntuu siltä että kaupunki alkaa olla suunnilleen hallussa ja koluttukin nähtävyyksien osalta. Museoita sitten kai seuraavaksi ja sit voikin alkaa suuntamaan kulttuurimatkoille naapurikyliin. Manneken Pis, joka on ehkä suurin (tai pienin) vitsi ikinä, on kytätty muutamaan kertaan ja Atomium, vuoden 1958 maailmannäyttelyä varten väsätty väkkyrä (=raudan kiderakenteen 165 miljardikertainen suurennos) oli ihan hauska vaikkei sisälle asti vielä ehtinytkään kytistämään.

Kuuluisat vohvelitkin on nyt sitten testattu enkä oikeasti voi ymmärtää mistä kaikki haloo. Sokeritaikinaa joka aiheuttaa käsittämättömän oksetusolon. Ahne kun heittää vielä päälle Nutellaa ja banaania niin mahanmongerrus on mahtava. 2 syönyt ja alkaa riittää. Tuntuu käsittämättömältä ajatus että paikalliset noita vetäisivät muuttumatta hervottomiksi laardipyllyiksi.

Suklaa sitten asia erikseen. Nyt ymmärrän mistä se on maineensa saanut.

Poden tällä hetkellä flunssaa kun sitten päätettiin sisseinä istua parvekkeella yömyöhään liian vähissä vaatteissa, onneksi tänään sain viimein VAIN kolmen viikon odottamisen jälkeen pahvilaatikkoni jossa oli 3 pipoa :)

Duunijutut ei kuitenkaan ketään kiinnosta joten passataan ne tällä kertaa. Vuoden suurin happening hoidettiin ihan kunnialla mutta se siitä, pokkuroin sujuvasti tärkeitä ihmisiä.

Siinäpä se suunnilleen hyvin tiivistettynä, tukkoisella päällä ei oikein juttu luista.

Ja saa toki kertoilla kuulumisiaan tähänkin suuntaan, ihan näin vinkkinä :)