Onko ahneudella mitään rajaa?

Olen kuullut kerrottavan että hollantilaiset ovat niin ahnetta porukkaa, että myyvät vaikka oman äitinsä jos siitä on tarpeeksi hyötyä. Ilmeisesti armaassa naapurimaassa, Vohvelilandiassa ei olla paljon huonompia. Sain kuulla että toisella tämän maan kahdesta nähtävyydestä on päällään kopiosuoja, joka estää kaikkia, myös yksityishenkilöitä, julkaisemasta kuvia siitä. Kyse on siis siitä molluskakasasta Atomiumista, joka on jo aiemmin blogissa mainittu. Toisin sanoen aivan sama mikä Matti Meikäläinen erehtyy laittamaan lomakuviaan esille nettiin ko. rakennelmasta, voi saada haastemiehen ovelleen.
Jopa expon vuosijuhlaa varten pykättyä näyttelyä varten palkattiin sata photshoppaajaa poistamaan rakennus turistikuvista, joita oli kerätty näyttelyä varten. Tekijänoikeussuoja poistuu vuonna 2075 jolloin arkkitehdin kuolemasta on vierähtänyt 70 vuotta. Ennen sitä, halutessaan käyttää kuvia Atomiumista, on joka kerta maksettava lisenssi säätiölle.

Melko absurdia. Kyseessä on kuitenkin julkinen rakennus joka varmastikin on rahoitettu myös kansalaisten veromarkoilla. Samalla periaattellahan voisi kieltää kuvien julkaisun Eiffel-tornista ja Colosseumista jnejne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ilmeisesti tarpeeksi suurella röyhkeydellä voi maailmassa tienata ihan mukavasti, keinoja näemmä riittää.

Hävetkää belget.

Aika kipittää/ muistilokeroiden kaivelua

Hups, viime merkinnästä onkin pieni hetki, täällä ravaili vieraita ja välillä piti levätä niistä toipuakseen niin ollut hiljaista tällä rintamalla. Jos nyt kootusti yritän kasailla nähtyä ja koettua.
Elämä on aika lailla hymyillyt sen jälkeen kun sain Saksasta asti raahatun Bialetin syliini. Esineiden palvontaa parhaimmillaan <3

Sekä Pierren että Saijan kanssa tuli aika tehokkaasti turoiltua ja nyt jo melkein tuntuu siltä että kaupunki alkaa olla suunnilleen hallussa ja koluttukin nähtävyyksien osalta. Museoita sitten kai seuraavaksi ja sit voikin alkaa suuntamaan kulttuurimatkoille naapurikyliin. Manneken Pis, joka on ehkä suurin (tai pienin) vitsi ikinä, on kytätty muutamaan kertaan ja Atomium, vuoden 1958 maailmannäyttelyä varten väsätty väkkyrä (=raudan kiderakenteen 165 miljardikertainen suurennos) oli ihan hauska vaikkei sisälle asti vielä ehtinytkään kytistämään.

Kuuluisat vohvelitkin on nyt sitten testattu enkä oikeasti voi ymmärtää mistä kaikki haloo. Sokeritaikinaa joka aiheuttaa käsittämättömän oksetusolon. Ahne kun heittää vielä päälle Nutellaa ja banaania niin mahanmongerrus on mahtava. 2 syönyt ja alkaa riittää. Tuntuu käsittämättömältä ajatus että paikalliset noita vetäisivät muuttumatta hervottomiksi laardipyllyiksi.

Suklaa sitten asia erikseen. Nyt ymmärrän mistä se on maineensa saanut.

Poden tällä hetkellä flunssaa kun sitten päätettiin sisseinä istua parvekkeella yömyöhään liian vähissä vaatteissa, onneksi tänään sain viimein VAIN kolmen viikon odottamisen jälkeen pahvilaatikkoni jossa oli 3 pipoa :)

Duunijutut ei kuitenkaan ketään kiinnosta joten passataan ne tällä kertaa. Vuoden suurin happening hoidettiin ihan kunnialla mutta se siitä, pokkuroin sujuvasti tärkeitä ihmisiä.

Siinäpä se suunnilleen hyvin tiivistettynä, tukkoisella päällä ei oikein juttu luista.

Ja saa toki kertoilla kuulumisiaan tähänkin suuntaan, ihan näin vinkkinä :)

Aurinkoinen vastaanotto

Lähtö koitti Otaniemestä kohti lentokenttää siinä kuuden aikaan aamulla, melkein nukkumattoman yön jälkeen. Alun perin aioin sisseillä ja mennä busseilla kentälle, kunnes tajusin että tavaroiden kantamiseen oli tarvinnut lisää noin kaksi kättä. Köyhät kyykkyyn ja taksilla siis.

Lennot meni torkkuessa ja perillä aamupäivästä vastassa kentällä oli ystävällinen sihteeri nimikyltin kanssa. Brysselin lentokentällä matkat muuten on tuskaisen pitkät, pari kilsaa sai suhata portaita ylös ja alas ennen kuin pääsi noutamaan bagaasinsa. Kenttä on tosi lähellä keskustaa niin matka meni nopeasti, vilauksen ehin näkemään Atomiumista (http://en.wikipedia.org/wiki/Atomium) ja ajettiin myös NATOn päämajan ohi joka kuuskytlukulaiseen kammoarkkitehtuurityyliin näytti ihan vankilalta.

Veroniquè -sihteeri esitteli pikaisesti toimiston ja duunipaikan ja armollisesti ilmoitti että tarvitsee tulla paikalle vasta huomenna. Päikkärit tiedossa siis. Tiesin, että asunto on lähellä toimistoa mutta siinä vaiheessa kun taloa vaihdettiin viereiseen kävellen autotallin läpi, tajusin että asun siis käytännössä viereisessä talossa, tiedossa siis vähintään armollisia aamuherätyksiä ja kun ei tarvitse edes aamuruuhkissa taistella muiden kanssa niin olen vähintään tyytyväinen.

Asunto on HOAS-mörskiin tottuneena vähintään hulppea, täysvarusteltua tiskikonetta, telkkaria ja LP-levysoitinta myöten :) Neliöitä arviolta nelisenkymmentä ja ah, ihana iso parveke, jossa juon aamukahveja sitten rauhassa viikonloppuisin koska syksyhän ei tule koskaan eikä täällä koskaan myöskään sada. Laittelen asuntoesittelykuvia lähipäivinä tänne kunhan vaan saan aikaiseksi.

Sää oli tosiaan poikkeuksellisesti aurinkoinen ja lämmin eli ei heti tarvinut märkiä rättejä ottaa päin kasvoja.

Huomenna yritys jaksaa lähteä tutkailemaan ympäristöä, tänään rajoittui lähikauppaan ulkoilu kun nukkuminen tuntui mielekkäämmältä ja laukutkin pitäisi purkaa.